Avainsana: kansanperinne

Pysytään luissa

Kallosta hampaisiin – kovin fyysisinä pysyvät aiheet..

Minua vaivaa hammassärky. Oikeastaan on vaikea sanoa kohdistuuko se hampaisiin vai ikeniin. Varmaa on vain, että vasenta puolta särkee. Peilillä tihrustaen ei asiasta tule selkoa: näköni on huono, vaikka peili onkin suurentava ja valaistu meikkipeili. Saan siis pysyä tietämättömyyden tilassa, kunnes hakeudun hammaslääkäriin (se tapahtunee huomenna, jos ihmeparantumista ei tapahdu).

Vanha kansa oli tässä vaivassa omatoiminen. Konstit kiukuttelevalle hampaalle olivat joskus karskit: Haapavedellä kerrotaan kivun loppuvan, jos kuolleen ruumiin sormella kaivaa kipeää hammasta, Ikaalisissa neuvotaan kaivamaan hammasta hautarististä otetulla rautanaulalla, ja sitten laittamaan veriseksi tullut naula takaisin ristiin. Nämä konstit voivat lopettaa hammaskivun – tai kenties korvata sen tulehduksella tai jäykkäkouristuksella, joka vie huomion pois alkuperäisestä vaivasta. Kesympi konsti oli hongonjokilaisilla. Heillä hammaskivun karkotukseen riitti hampaan tonkiminen ukkosen pirstomasta puusta otetulla yhdeksällä tikulla. Minä olen toistaiseksi turvautunut vain Colgaten muovisiin hammastikkuihin.

Tietoni vanhan kansan konsteista pohjautuvat jokin aika sitten lainaamaani kirjaan, SKS:n Kansanomaiseen lääkintätietouteen. Se on mainio opus, täynnä esivanhempiemme hyväksi kokemia keinoja. Myötätunto ei voi olla heräämättä, niin paljon ihmisen elämään sisältyi fyysistä kipua ja kärsimystä. Toisaalta tilanne oli sama kaikilla: hammastoukka ei säästänyt miestä eikä naista, ei nuorta eikä vanhaa, ei rikasta eikä köyhää. Viikatemies vieraili tasapuolisesti tuvissa ja kartanoissa umpisuolen, keuhkokuumeen, tai sydänkohtauksen muodossa. Ruumis oli tomumaja, ajan armoilla, sielun nöyrä koti.

Kyllä kansa tietää/tiesi!

Minulla on isovanhempieni peruja sellainen suuren suuri kirja, Vanhankansan kirja. Se on todellinen sananlaskujen ja kertomusperinteen aarrearkku. Paha vaimo on saanut ihan oman osastonsa sananlaskujen joukossa: teema on ilmeisesti ollut suosittu ja ajankohtainen monessa taloudessa. Sakkolassa on todettu:

”Kolme o mieheel pahhoa:

yks on vuotava venojne,

toine o heikkojne hevojne,

kolmas o äkäjne akka.”

Olen itse pelännyt olevani tällainen ”äkäjne akka” – uusi digiboksi on synnyttänyt myrskyn mielessäni, ja sanainen arkku on taas ollut auki. Olen asiasta PuoLiskoiselle puhunut, ja paljon puheen ydinsanoma lienee, että miksi pitää niin hienoja vempeleitä ostaa, ettei niitä sitten kukaan (=minä) osaa käyttää. Jäi pääministerin Ukrainaa koskeva tiedonanto katsomatta, ja se suututti. Ja sitten vielä jotain muuta P’Liskoisen mökkeillessä. Rouva paineli kaukosäätimen näppäimiä summittaisesti, koettaen saada työvoiton laitteesta, vaan eihän se toiminut. Mustana pysyi koko ruutu.

Ihmeen pienistä asioista mieli joutuu epätasapainoon. Eihän kuitenkaan tarvitse muuta kuin katsoa netistä pääministerin tiedonannon yksityiskohdat, ja on ihan kärryillä taas. Äkäjselle akalle se ei kuitenkaan riitä!

”Sillä sananjalka kasvaa synkässä metsässä..”

Näin tiesi juhannuksen ”taikakukkaa” kuvata Kustaa Vilkuna. Minä en valvonut juhannusyötä metsässä, joten en tiedä puhkesiko sananjalka kukkimaan vanhan kansan uskomusten mukaan, mutta mikään ei toisaalta yllätä minua – ehkä se kukkikin. Ken tietää, kertokoon.

Koko viime vuosi on ollut kuin odotushuone. 40. syntymäpäivä on häälynyt ylläni tumman uhkan tavoin. Nyt kun olen juhlinut juhlani on olo yhtä aikaa hämmästynyt ja helpottunut: eihän se tämän kummallisempaa ollutkaan. Koen olevani sama ihminen kuin ennenkin, se sama serafi siivittä, ikonimaalaava, lukeva, tuumaileva, pohdiskeleva itse. Poissa ovat kaksikymppisyyttä synkistäneet syntymäpäivämasennukset!

Tahdon palata ajatuksineni vaaleanpunaisen blogin ääreen. Tahdon pitää kirjaa elämästä, vaikka sitten vain itselleni.