Aaton mietteitä
kirjoittanut Ninni @ 21:17, Sunnuntaina 19. Kesäkuuta 2011.
Huomenna täytän 39 vuotta. Yleensä tällaisten merkkipäivien lähestyessä sitä miettii elämää ja sen ilmiöitä. Huomasin juuri, että on paljon asioita, joista en pidä. Listataanpa niitä nyt tähän lähestyvän juhlan kunniaksi.
* Lentonäytökset. Ne ovat turhuutta ja saastuttavatkin. Paljon rahaa palaa taivalle (en edes viitsi sanoa mitä maksaa tunti ilmailua) ja mistä syystä? Ei ainakaan mistään asiallisesta ja hyväksyttävästä.
* Formulakisat. Logiikka on hiukan sama kuin edellä. Vastenmielistä surauttelua ja itsetuhotaipumuksella rahastamista.
* Jääkiekko. Väkivaltaista ja pohjimmiltaan tarkoituksetonta. Isot miehet kumikiekon perässä, primitiiviraivon vallassa. Voitoista ja tappioista seuraa inhottavia kansallisia purkauksia, jotka tuovat mieleen assosiaatioita 30-luvun Saksasta.
* Kaikki muu veneily, paitsi soutuveneily. Sielläpä karien ja kivien päällä ovat aina apua odottamassa, ennemmin tai myöhemmin.
* Pilkkiminen. Hulluuden huippu: jotkut tekevät sitä huvikseen ja syöttävät kalat kissoille. Maailman nälkäisten pilkkaamista.
* Alemyynnit. Harvoinpa ne alennukset kovin suuria ovat. Kauppias pitää aina huolen siitä, että voittoa tulee.. Asiakkaan luuloteltu tunne "hyvien kauppojen" tekemisestä on surullinen harhaluulo.
* Sarjakuvat. Kuvat ovat tarpeettomia, kyllä teksti riittää.
* Uudet perunat. Raivostuttavan pieniä ja mitättömiä. Uusien perunoiden aikaan on perunoiden ostaminen varsinaista piinaa. Tarjolla tuntuu olevan vain pieniä tai vielä pienempiä.
* Puolukat. Pahoja. Saisivat mädäntyä metsiin.
* Olut. Kuinka joku voi sitä juoda?
* Heavy-musiikki. Kuinka joku voi sitä kuunnella?
* Tatuoinnit. Vakavia henkisen häiriintymisen merkkejä.
* Lävistykset. (Sama peruste kuin edellä).
* Tupakointi. En vain jaksa tajuta.
* Itseäni pitemmät naiset. Ei sellaisia saisi olla?
Nyt kun asiaa oikein ajattelen, niin tämä lista voisi venyä vaikka kuinka pitkäksi. Sille pääsisivät jehovantodistajat, Suomen Lappi, pitkätukkapojat, ja oma kotoinen byrokratiamme. Mutta jätetään nyt tämä tähän, ja aletaan miettiä iloisempia asioita. Olen leiponut meille valkosuklaamoussella täytetyn mansikkakakun, ja eilen tekaisin korvapuusteja. N-koirat ovat rakkauden tunnelmissa, kiitos Nupun juoksuajan. Kaikki on siis valmista Suureen Juhlaan 20.6.
Ei Edes Raiskaustapauksissa!
kirjoittanut Ninni @ 17:11, Torstaina 7. Huhtikuuta 2011.
Timo Soinin kielteinen aborttikanta tuntuu olevan median mielestä jatkuvan uutisoinnin arvoinen asia. Ilmeisesti abortista saa - tai pitää - Suomessa ajatella vain yhdellä tavalla, nimittäin myönteisesti. Muunlainen ajattelu on loukkaavaa. Jokainen toki ajatelkoon mitä tahtoo päänsä sisällä, mutta kysyttäessä on turvauduttava tähän puoliviralliseen Ainoaan Oikeaan Totuuteen.
Minä olen jo äänestänyt, eikä ääneni mennyt perussuomalaisille. Siitä huolimatta tunnen tässä asiassa sympatiaa Soinia kohtaan. Miksi hän ei saisi ajatella abortista juuri niin kuin haluaa? Se ei suomalaista lainsäädäntöä muuta mihinkään suuntaan.
Soinin aborttikohu huipentuu aina ääni väristen lausuttuun kauhistukseen: Hän Ei Sallisi Sitä Edes Raiskaustapauksissa! Unohdetaan sujuvasti, että ehdottomasti suurin osa aborteista tehdään niin kutsutuin sosiaalisin syin terveille naisille, joita ei ole raiskattu. Epäselväksi jää kannattavatko kauhistelijat itse näitä sosiaalisista syistä tehtyjä abortteja.
Näin henkilökohtaisella tasolla minun on vaikea ymmärtää aborttia. Kyseessä ei ole niinkään eettinen kanta kuin käytännöllinen: kun on saatavilla jälkiehkäisytabletti (sen saamiseen tarvitsee vain tallata sisään apteekin ovesta ja pyytää) niin miksi olisi tarvetta aborttiin?
Oma lukunsa ovat toki abortit, jotka tehdään sikiöseulontojen jälkeen, kun on olemassa epäilys tulevan lapsen vammaisuudesta. Tosin aina nämä tutkimukset eivät ole sataprosenttisen varmoja, joten abortoiduksi voi joutua tervekin sikiö. Mutta jos sen riskin on valmis ottamaan..?
Evankelis-luterilainen kirkko voisi voittaa kiemurtelun, välttelyn ja monimielisyyden maailmanmestaruuden aborttiasiassa. Katsotaanpa! Ensin kansankirkko opettaa kristinuskon pitävän pienintäkin elämää pyhänä. Kirkko on kautta aikojen puhunut syntymättömän ihmiselämän suojelemisen puolesta, kertoo evankelis-luterilaisen kirkon oma sivusto. Hämmentymättä ei kuitenkaan voi lukea julistusta kaiken elämän pyhyydestä ja sitten seuraavaa listaa poikkeuksista. Elämä ei taidakaan olla pyhää, tai se on sitä vain tiettyjen reunaehtojen toteutuessa. Piispojen mielestä abortti on hyväksyttävä raiskaustapauksissa, lapsen vammaisuuden vuoksi, ja äidin hengen ollessa uhattuna.
Mielenkiintoinen tilanne on erityisesti jos ajatellaan raiskattua naista, joka syystä tai toisesta päättäisi pitää lapsen. Jos olisin itse sellainen lapsi, niin minun olisi vaikea ajatella piispalliselta tasolta tullutta hyväksyntää minun tappamiselleni jo ennen syntymääni. Joutuisinko elämään elämäni miettien, että minussa oli jotakin niin väärää ja pahaa, että minut olisi saanut poistaa kohdusta kaikkien hyväksyessä toimenpiteen? Miten tällainen vaikuttaa lapsen, ja myöhemmin aikuisen, käsitykseen omasta arvostaan ja oikeudestaan elää, omasta tasavertaisuudesta muiden ihmisten kanssa?
Joko elämä on pyhää tai se ei ole. Minusta tästä ei voi tehdä kieliopillista sääntöä, jota seuraa lista poikkeustapauksia. Pitäisi kuitenkin pystyä näkemään ero ihanteiden ja käytännön välillä. Mielestäni kirkot eivät häviä mitään pitäessään yllä ihanteita. Todellisessa elämässä ihanteet voivat toteutua, tai ne voivat toteutua osin. Joskus ne jäävät kokonaan toteutumatta. Olennaista kuitenkin on ihanteiden olemassaolo, uskallus uskoa niihin ja sanoa se ääneen.
Mitäkö itse ajattelen? Suomalainen lainsäädäntö on mahdollistanut abortin ja hyvä niin. Itse en uskoisi pystyväni tekemään aborttia missään olosuhteissa. En ole joutunut testaamaan vakaumustani tosipaikan tullen, mutta joskus asiat vain tietää - tai tuntee sydämessään.
Variksista, koirista, ja aamuisesta usvasta
kirjoittanut Ninni @ 1:21, Perjantaina 4. Maaliskuuta 2011.
Uuden kuukauden alussa on hyvä aika vilkaista mitä Vanhat merkkipäivät tietävät kertoa tästä nyt alkaneesta kuusta, jota optimistisesti pidän ensimmäisenä kevätkuukautena. Jaan nimittäin vuoden matemaattisen tarkasti neljään vuodenaikaan, joista kukin kestää tasan kolme kuukautta - ei enempää, ei vähempää. Viis lämpömittareista, sanon minä, ja katsokaamme kalenteria!
Mutta nyt takaisin Vanhoihin merkkipäiviin. Maaliskuussa maantiellä oleva varis tietää kelirikkoa. Ilmassa lennellessään se ennustaa kaunista ilmaa. Aamu-usvan korkeutta kannattaa myös tarkkailla: jos koira pääsee sen ali juoksemaan, niin sitten ovat touot turvassa hallalta. Alemmas painuessaan usva ennustelee hallayötä vastaavaan aikaan elokuulle.
Esivanhempamme tosiaan viettivät paljon aikaa tarkkaillen luonnon ilmiöitä. Meille luonto ja sää vaikuttavat korkeintaan vaatevalintoihin. Niistä ei enää riipu elämämme. Olisivatkohan osanneet ihmiset satoja vuosia sitten kuvitella meitä singahtamassa aamuvarhain autoihimme luomatta silmäystäkään taivaanrantaan? Saati sitten, että alkaisimme silmillämme mittailla aamuista usvaa ja koiran juoksua siihen nähden.
Maaliskuuta kutsuttiin muuten myös mariankuuksi, onhan se "taivaallinen kuukausi", jonka kohdalle osuu Marian ilmestyspäivä.
Sillalla-lal-laa
Mäenkylän sillan piti olla suljettuna 1.3. alkaen. Minua tämä tietysti ärsyttää, koska sen sillan ylittäminen sattuu olemaan helpoin mahdollinen tapa päästä kunnan kirjastoon.
Tänään kirjastoreissullani huomasin kuitenkin autojen ajelevan iloisesti yli ongelmasillan. Ei sitä oltu myöskään suljettu millään tavalla. Ajaa huristelinpa yli siis minäkin. Enpä ainakaan päätynyt jokeen autoineni, joten se siitä.
Pelkäänpä vain tämän sillan sulkemisen siirtymisen tarkoittavan sitä, että sen avaaminen venyy myös!
