Pihalle istuttamamme kaksi itäsuomalaista vaahteraa ovat juurtuneet hyvin. Toinen on jo taloamme korkeampi ja toinenkin on alkanut kasvaa pituutta, vaikka aluksi epäilimme sen selviämistä. Kumpikin lykkää myös pikkuruisia vaahteravauvoja juureltaan: muutaman vuoden kuluttua pihamme on pelkkää vaahteraa, jos niin annamme tapahtua.

Vaahterat huojuvat nyt tuulesta, joka on kotoisin suoraan mereltä. Mitä puut muistavat?Mahtavatko ne muistaa aikaisempaa elämäänsä, sisämaan hiljaista rauhaa ja lähellä olevan järven tasaisen tyyntä pintaa. Itärajan läheisyys totutti vaahterat kylmyyteen ja lumeen – niistä ei ainakaan täällä lännessä ole muuta jäljellä kuin muisto. Ehkä ne karaistuivat idässä ja siksi menestyvät nyt erityisen hyvin. Ne kasvavat ja jokainen uusi lehti vie palan niiden muukalaisuudesta pois.