Murheiden maanantai

Äitini koira siirtyi tänään ajasta ikuisuuteen. Koiraparalla oli valtavan suuri kasvain pernassaan ja koko rintaontelo kai oli täynnä sitä vaivaa. Tuntuu vaikealta kuunnella ihmisen surua puhelimessa, kun sen haluaisi ottaa pois – vaan ei voi. Joskus tuntuu kuin toisen surun voisi tuntea melkein fyysisesti omissa nahoissaan. Suru ui sisään ja täyttää ruumiin rajat. On sellainen olo kuin pitäisi rikkoa ne rajat vapautuakseen, mutta se ei ole mahdollista.

Murheet rantautuivat tänne meillekin, mutta lievemmässä muodossa: PuoLiskoisen auto ei (ihme kyllä) mennyt läpi katsastuksesta! Uskomatonta! Piti tämäkin päivä nähdä. Mitään näkyvää vikaa autossa ei ole, vaan viat ovat sellaisia huomaamattomia. Minä myötätuntomekastin aiheesta jo PuoLiskoiselle, sillä onhan käsittämätöntä etteivät niin pehmeäkyytiset vankkurit läpäise testiä, kun sen läpäisee omakin vaatimaton autonkaiseni. Suosikkiselitykseni on tietysti se, että katsastuskonttori vainoaa meitä.

Viinan kirot

Iloja ja suruja on elämässä, mutta niiden lomassa luetaan. Luin Augusten Burroughsin muistelman Kuivilla. Burroughs on tuttu nimi: talvella tutustuin hänen lapsuusmuisteloonsa Juoksee saksien kanssa. Kuivilla on jatkoa siihen.

Hullun psykiatrin ”ottolapsena” elänyt Burroughs on aikuistunut ja päätynyt mainosalalle töihin. Copywriterina hän on menestystarina ja suurituloinen sellainen. Alkoholia kuluu paljon, mutta mitäpä siitä. Unelmaelämän katkaisee aito amerikkalainen intervention ja miehelle tarjotaan kahta vaihtoehtoa: joko kolmenkymmenen päivän katkaisuhoito, tai..

Manhattanilainen mainosmies löytää itsensä Proud Institutesta, jossa viettää kuukauden. Sen jälkeenkin raittiuteen sitoutuminen vaatii AA-kerhoon menemistä ja terapiaan osallistumista. Raittiina pysyminen on kamppailua, jossa lisähaasteita antavat jonkun yritykset sabotoida vasta löydettyä alkoholitonta elämää ja hyvän ystävän hidas kuolema AIDSiin. 

Burroughsilla on lahja kirjoittaa vaikeista asioista ihmisenkokoisella tavalla, jopa humoristisesti. Ihmisellä on loppumaton kyky huijata itseään ja kieltää ongelmansa, sekin käy selväksi. Juoksee saksien kanssa oli paikoitellen hyvin ahdistava, mutta Kuivilla oli helpommin sulateltava. On helpompi lukea aikuisten itselleen aiheuttamista ongelmista kuin laiminlyödystä lapsesta.

1 comments

  1. Ninni says:

    Ansku – 20:01, Perjantaina 26. Kesäkuuta 2009.:
    Murheellisia tuollaiset lemmikkien sairaudet. Ystäväni koiralla on juuri nyt nopeasti laajentuva kasvain, ja ovat raskaan päätöksen edessä. Kerran jouduin oman kissani viemään viimeiselle matkalle luusyövän vuoksi – se oli ehkä hirveintä, mitä olen koskaan joutunut tekemään. Parempi silti niin, kuin pitkittää kärsimystä.

    (Heppoisemmat autot menevät aina herkemmin katsastuksesta läpi, sellainen kokemus täälläkin on..!)

    Ninni – 21:10, Perjantaina 26. Kesäkuuta 2009.:
    Nuo eläinystävien lähdöt ovat tosiaan raskaita.. 🙁 Mutta toisaalta.. kuka ihminen saa enää sellaisen kuoleman, ettei kipuja pitkitetä ja saa kuolla jonkun rakkaan syliin? Äitini koira sai juuri sellaisen lopun. Vaikeaa se on silti aina, vaikka kuinka lohduttautuisi, että näin on paras. Järki ja sydän eivät aina kulje samaan tahtiin.. 🙁

Kommentointi on suljettu.