Kävin tänään kirjastossa. Riemastuttava löytö: Mark Twainin kirjoittamat Eevan päiväkirja ja Irtolehtiä Aatamin päiväkirjasta. Pieniä, laihoja tekeleitä, mutta täynnä ilahduttavia huomioita miehen ja naisen eroista. Hymyillen kirjoitettu, siitä olen varma. Kirjoittajan hymy tarttuu aikojen jälkeen lukijaankin. Viisaus ja hymy ovat sisarukset.

Minä muistilappuihminen olin varustautunut tänään parillakin keltaisella, itseliimautuvalla sydänlapulla. Täytyyhän kaikki hoidettavat asiat listata, ettei mikään unohtuisi. Kaupan pihalla huomasin tiputtaneeni niistä toisen maahan. Katsoin sitä hetken, ennen kuin nostin sen ylös. Maassa lojuva muistilappu vain lyijykynäkirjoituksineen. Pelkkä paperinpala, mutta sisältää erään ihmisen suunnitellut menot muutamaksi tunniksi.

Kadut ovat täynnä tarinoita. Pudonnut hiussolki, rutistunut ja sateen kastelema elokuvalippu, karkkipaperi. Ne ovat olleet iloisten, väsyneiden tai pettyneiden ihmisten omia. Jotkut on viskattu syrjään vihaisesti ja uhmakkaasti – roskista en käytä! – ja jotkut ovat tipahtaneet vahingossa. Jos voisikin niitä koskettamalla tietää ne tarinat. Omaa keltaista sydäntarinaani en jättänyt muiden ihmeteltäväksi. Se tarina päätyi roskakoriin.

Aatamin ja Eevan lisäksi lainasin Hannu Mäkelän Mestarin (kertoo Eino Leinosta), Alexander Trocchin Nuoren Adamin (olin varannut sen) ja Eva Hemmingin Hymy nuoruudelle (ballerinan elämänkerta). Kaupasta ostin taas niin paljon kaikkea, että suorastaan horjuin kasseineni kotiin harmaan syystaivaan alla.