Kainin kirous on vaivannut ihmiskuntaa jo silloin, kun koko ihmiskunnan käsite oli tulkinnanvarainen. Tutkijat ovat saaneet selville esivanhempamme veriteon: Neanderthalin ihmisparka on surmattu käyttäen kehittyneemmän mallin keihästä. Surmatyö tapahtui jossain nykyisen Irakin alueella noin 50-75 000 vuotta sitten. Onhan siitä tietysti aikaa, mutta murha ei vanhene koskaan?

Uhri oli noin 40-50-vuotias mies. Ja muuten luulisin – vaikkei sitä suoraan sanota – että rikoksen tekijäkin on mies. Miehet ovat väkivaltaisia, he ovat olleet väkivaltaisia ja kaikesta päätellen tulevat olemaan väkivaltaisia. M.O.T. Sen – tietysti muiden mukavampien asioiden ohella – se testosteroni tekee.

Tutkijat eivät kuitenkaan tahdo antaa meille vaikutelmaa esivanhempiemme perinpohjaisesta kelvottomuudesta. Mistään neanderthalien massamurhasta ei nimittäin voi puhua. Kuitenkin toinenkin vastaavanlainen tapaus on tiedossa – menneisyytemme ja kahden lajin kohtaaminen saattoi olla melko väkivaltainen tapahtuma. Modernin ihmisen aseteknologinen osaaminen oli jo tuossa vaiheessa neanderthalien taidot ylittävää, joten se jo syyllisen paljastaa.

Huoleton kuin taivaan lintu

Sellainen tahtoisin minäkin olla. Mutta se on vaikeaa – se tehdään vaikeaksi. Sikainfluenssasta rummutetaan mediassa ja parhaillaan televisio tarjoaa tuomiopäivän profetioita ruokakriisistä, joka saattaa tulevaisuudessa tulla.

Tahdon sulkea nuo huolet pois. Mitään en sille voi, jos vedän voittoarvan sikainfluenssa-arpajaisissa, enkä voi estää ruokakriisiäkään. Tahdon elää tässä hetkessä, juuri tässä kun sormeni naputtelee näitä sanoja verkkojen verkkoon.

Meidän ihmisten kirous on se, että murehdimme itsemme ulkopuolisia asioita, sellaisia joihin emme voi vaikuttaa. Epiktetos sen jo aikanaan sanoi, että emme voi vaikuttaa ulkopuoliseen maailmaan, tai meitä kohtaaviin sairauksiin/menetyksiin/onnettomuuksiin. Voimme ainoastaan vaikuttaa omaan asennoitumiseemme niitä kohtaan. Niin tahdon uskoa minäkin.