Minkä kirjoitin, sen kirjoitin?

Kaksi suomalaista urheilijaa saivat skandaalin aikaiseksi allekirjoittamalla vetoomuksen, jossa toivottiin rauhanomaista ratkaisua Tiibetiin. Allekirjoitukset tulivat julki pahimpaan mahdolliseen aikaan, kun Pekingin olympialaiset jo silmissä siintävät.

Varsinainen skandaali! Millaista ratkaisua sinne Tiibetiin sitten olisi pitänyt toivoa? Sodanomaistako? Lopullistako?

Tuoreimmassa Tieteen Kuvalehdessä oli muuten mielenkiintoinen artikkeli Berliinin olympialaisista vuodelta 1936. Osa urheilijoista jättäytyi pois, tai suljettiin kisoista ei-toivotun (lue: juutalaisen) perimän vuoksi. Kiinan Tiibet-politiikan kriitikot Pitkämäki ja Wirkkala pääsevät sentään Pekingiin omatunto puhtaana, ilman kiusallisten mielipiteiden taakkaa: heidän nimensä on nyt poistettu pahennusta herättäneestä vetoomuksesta.

Allekirjoittaminen oli alunperinkin vahinko, summaavat urheilijat. Johan toki ihminen allekirjoittaa, kun eteen tuodaan jotain allekirjoitettavaa, välittämättä tarkistaa mitä allekirjoittaa. Aukotonta logiikkaa, tähän on vaikea enää mitään lisätä. 

Joskus sitä toivoisi ihmisiltä selkärankaa, kun selkärankaisia kerran olemme. Sitä toivoisi ihmisten vetävän selän suoraksi ja sanovan, että minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Taitaa olla liikaa toivottu? Siteeraan Pitkämäkeä: huvittaa lähinnä koko asia.

Itse tulisin tuhat kertaa mieluummin tunnetuksi Kiinan Tiibet-politiikan kriitikkona kuin ihmisenä, joka viskoo nimikirjoitustaan mihin sattuu, mutta tämähän nyt onkin vain minun mielipiteeni.