Eilinen päivä oli läntisessä kalenterissa Pertun päivä, kun taas oma ortodoksinen kalenterini muistaa Bartolomeusta tänään. On Pärttylin pikkukesän aika, on aika saada kesä hetkeksi takaisin ennen väistämätöntä syksyn saapumista. Vanha kansa jo huomasi näille ajoille osuvan poutaisia ja lämpimiä päiviä.

Sellainen kaunis päivä oli tämäkin. Olimme PuoLiskoisen kanssa yhdessä liikkeellä. Minä ostin vaaleanpunaisen tuikkulyhdyn – syksyä ennakoiva ostos jos mikä. Samalla uhmasin typerää uutista, jonka mukaan kynttilöiden polttamisestakin voi saada syövän. Tietysti! Kuinkapa muutenkaan. Syövän tuntuu saavan tuosta tai tästä, ihan mistä vaan. En enää jaksa murehtia mokomaa.

Syksyä ennakoi myös harrastusten alkaminen. Saimme meidät molemmat mahtumaan syyskuussa alkavalle ikonimaalauskurssille. PuoLiskoinen jatkaa myös puutyöharrastustaan ja minä otin baletin lisäksi ohjelmaan aerobic-tunteja.

Metsässä

Olen aina pitänyt PuoLiskoista varsinaisena metsänpeikkona: hän viihtyy luonnossa ja on siellä onnellisimmillaan. Mutta aivan eri maata en ole minäkään. Olen oikeasti oppinut pitämään aina vain enemmän marjastamisesta. On mukavaa mennä aamulla hämärässä metsään ja nauttia hiljaisuudesta. Marjojen kerääminen on hauskaa, mutta se ei ole tärkeintä siinä.

Tänä aamuna orava rapisteli männyssä yläpuolellani. Se taisi ruokailla. Ruokalistalla oli käpyjä, sen verran pystyin päättelemään. Ehkä sitä ihmetytti sinisen puoleen kumartunut hahmoni, joka ei kävyistä piitannut. Kai meillä kaikilla on omat herkkumme.