Kuninkaallisista ja kääpiöistä

Olen matkannut lukien halki Romanian kuningattaren elämän. Missy-parka oli vain 17-vuotias mennessään naimisiin. Hänet oli pidetty niin tietämättömänä elämän tosiasioista: raskaaksi tuloaan hän ei edes käsittänyt, vaan muiden piti hänelle selvittää hänen oireidensa syy. Avioliiton alkuaikoina hänellä ei ollut paljonkaan vaikutusvaltaa oman elämänsä suhteen, vaan kaikesta päätti appi. Puoliso taas oli raivostuttavan heikko mies, eikä tehnyt mitään vaimonsa elämän helpottamiseksi.

Ajassamme on paljon kielteistä, mutta sydämeni iloitsee kun ajattelen tämän päivän missyjä. Nuoret naiset voisivat moiselle appiukolle ladata päin kasvoja, että ”älä sä vanha kääkkä yritä mun elämääni puuttua”. Siinä on jotain riemastuttavaa.

”Sopu sijaa antaa”

Näin totesi PuoLiskoinen tässä jokunen yö sitten. Hän sanoi sen unissaan. Viime yönä minä harrastin samaa, eli juttelin innokkaasti unen valtakunnan asukkien kanssa. Kesäkuumalla unet muuttuvat levottomiksi. Pari yötä sitten uneksin potkaisevani ärsyttävää, hihassani roikkuvaa kääpiötä. Enkä mitenkään kevyesti, vaan voimalla. Kääpiö yritti rajoittaa minua jotenkin, pitää minut paikassa jossa en halunnut olla luettelemalla kummallisia tilastoja. Kun muukaan ei auttanut, niin piti potkaista. Unessakin se tosin oli vasta viimeinen keino, eli väkivaltaiseksi minua ei todellakaan voi sanoa.

Eilinen

PuoLiskoinen

Minä

Ne kengät, ne kengät..

1 comments

  1. Ninni says:

    Janne B. – 12:36, Maanantaina 20. Heinäkuuta 2009.:
    Häät? Pukumies on eri mies!
    Kanansiltana Romanian kuningattaresta tuli mieleen, että minulla oli jokunen viikko sitten aikomus mennä 19.7. Turkuun ehtoopalvelukseen, koska se olisi ollut romaniaksi ja olisi ollut tietyn asian takia kiinnostavaa. Mutta 19. päivä oli eilen ja Turku Joensuusta pitkän matkan päässä, joten… 🙂
    Hauskaa maanantaita!

    Ninni – 12:54, Maanantaina 20. Heinäkuuta 2009.:
    Harmi, että jäi aikomukseksi.. Meidän kirkkoherramme rouvineen ovat Romaniasta kotoisin, he ovat todella ihania ihmisiä. Kirkkoherra on jossain vaiheessa kai jopa ollut mukana tekemässä romaniankielistä lehteäkin. Olisi ollut hienoa, jos olisit vaikka voinut tavata heidät. Usein he pitävät yhdessä palvelusta silloin, kun se on romaniaksi. Mutta ehkä vielä jonain päivänä! 🙂

    Hauskaa maanantaita teidänkin perheelle. Vaihtelun vuoksi on melkein mukavaa, kun ainakin täällä on pilvistä. Muistaa, että sellaisiakin päiviä on.

    Famu falsetissa – 20:02, Maanantaina 20. Heinäkuuta 2009.:
    Kadehdittavan ihanat kengät! Tässä iässä en vaan enää pysty tuollaisia pitämään. Mekkokin on kaunis ja tyylikäs.

    Ninni – 22:26, Maanantaina 20. Heinäkuuta 2009.:
    Kiitos paljon! Jostain syystä nuo kullan ja hopeanhohtoiset ovat nyt suuri suosikkini. Miehet muuten pääsevät kenkä- ja pukeutumisasioissa todella helpolla!

    Ansku – 23:33, Lauantaina 25. Heinäkuuta 2009.:
    Voi miten näyttäviä olette molemmat!

    Kääpiöuni nauratti kovasti… 😀

    Ninni – 22:44, Sunnuntaina 26. Heinäkuuta 2009.:
    Kiitos Ansku kommentistasi! Minusta on ihanaa kuulla olevani näyttävä, se kuulostaa jotenkin niin.. no, niin siltä, kuin EN olisi lyhyt? Tai kuin en näyttäisi lyhyeltä. On se vain naurettavaa, kuinka tämänkin ikäisellä rouvalla voi olla pituuskompleksi. 🙁

Kommentointi on suljettu.