Luin Powersin kirjaa (kts. edellinen postaus) kun mieleeni tuli kauhea ajatus. Se ei liity kirjassa kuvattuun Caprasin syndroomaan, vaan tuli mieleeni aivan noin vain asian vierestä. Entä jos kärsisin pahan muistinmenetyksen, niin pahan, että hukkaisin koko minuuteni? Joutuisin kokoamaan itseäni toisten ihmisten minulle antamista adjektiiveistä, toisten ihmisten käsityksistä minua koskien. Mitä Ninni on, ja perään liuta adjektiiveja, joiden mukaan minun pitäisi suunnistaa. Ja pitäisi kysyä ihmisiltä mistä ruoista, elokuvista ja kirjoista pidän ja mistä en.

Mitä tarkoittaa eloisa? Tai huumorintajuinen? Jos minulla ei olisi kuin nuo kaksi sanaa, niin osaisinko olla itseni niiden avulla? Eloisa voi olla tuhansilla eri tavoilla, samoin hajamielinen. Minä olen hajamielinen ja en ole: hukkaan silmälasini säännöllisesti, eli olen. Mutta en koskaan myöhästy, unohda tapaamisia, sählää leivonnassa, eli en ole. Jos minulla olisi vain tuo yksi kuvaava sana, hajamielinen, niin osaisinko olla sitä ”oikein”, ninnimäisesti?

Säälin minuutensa kadottaneita ihmisiä yli kaiken. Säälin muistinsa menettäneitä. Onhan se toisaalta myös vapauttavaa: kuin saisi kokonaan uuden, tuoreen mahdollisuuden elämässä. Edessä avautuu täysin puhdas sivu. Menneitä sivuja ei ole käännetty pois näkyviltä, vaan ne on revitty pois. Voi koota itseään kuin palapeliä.