Sade, taivaan lahja maalle, saapuu. Pisarat putoavat pehmeästi maahan, mäntyjen kyljet ovat tummuneet taivaanvedestä. Puiden oksilla roikkuvat pisaraiset perin raskaina ja kirkkaan pisaran pudetessa oksa värähtää.
Maa elää. Kaikki elämä tuntuu pyhältä ja ihmeelliseltä. Elämän ihmeellisyyskö sitten johtaa myös haluun tehtailla sitä: brittitutkijat ovat yhdistelleet ihmisen soluja lehmän munasoluun luoden alkion, jossa on siis ihmisen DNA:ta lehmän munasolussa. Näitä kummallisia uutisia tuntuu tulevan kuin liukuhihnalta meidän päivinämme.
Geenien sorkkiminen voi tuntua arveluttavalta, mutta on siinä toki etunsakin. Uusimmassa Tieteen Kuvalehdessä oli innostava artikkeli geeniteknologiasta kalatalouden piristäjänä. Steriilit, geneettisesti käsitellyt kirsikkalohenpoikaset on saatu tuottamaan kirjolohen mätiä ja maitia ruiskuttamalla niihin kirjolohista otettuja siittiöiden kantasoluja. Ja kuin ihmeen kautta aikanaan syntyy maailmaan paljon uusia kirjolohia, nam! Menetelmää toivotaan ratkaisuksi myös tonnikalan vähyyteen. Tälle ajatukselle minäkin voisin lämmetä.
Kun voisikin
Keväällä on lupa haaveilla hullujakin. Kun voisikin muuttaa Pohjois-Karjalaan, tai sitten Etelä-Amerikkaan. Pohjois-Karjalassa voisi sentään asua supisuomalaisen metsän keskellä, korvessa, kaukana kavala maailma. Vaaroja ja vesiä, järjestäytynyt yhteiskunta jossain lähellä kärkkyen, muttei liian lähellä.
Etelä-Amerikassa taas voisi asua valkoiseksi rapatussa talossa ja pitää kanoja takapihalla. Viettää siestaa riippumatossa, vanha radionrämä jossain taustalla soiden. Sitä voisi kasvattaa yrttejä pihalla, nauttia hedelmät tuoreena. Elää yksinkertaisesti, ehkä opetella ompelemaan vaatteensa itse.
Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Amerikassa ei ensi katsomalta näytä olevan paljonkaan samaa. Ihan erilaisilta haaveilta vaikuttavat, vaan onkohan noin? Byrokratia minua vain ahdistaa, sitä haluaa pötkiä pakoon. Ja muovi ahdistaa, ja mainokset. Verotoimisto, KELA, eläkekertymä, omavastuu, vakuutusviidakko. Katuvalot, asfaltti, mopopojat. Jos ei PuoLiskoista olisi, niin ehkä olisin jo lähtenyt.