Olen viettänyt aikaani perehtymällä skräppäyksen saloihin. Lainaamani kaksi kirjaa – ne huvittavasti samaa nimeä kantavat – ovat olleet vaihtelevassa määrin avuksi. Ensimmäinen Skräppää muistot talteen, eli Marlene Öinaesin tekele, on laihanlainen opus. Sitä ei voi suositella aloittelijalle eikä edistyneelle: kirjan anti jää muutamaan sievään kuvaan. Alison Lindsayn Skräppää muistot talteen on sen sijaan paksu, perinpohjainen ja antoisa opus, joka oikeasti näyttää ”kädestä pitäen” monenlaisia eri tekniikoita ja ideoita. Kirja on houkuttelevan kaunis ulkoasultaan ja hyvin informatiivinen. En pistäisi pahakseni, vaikka tämä kirja olisi omassa hyllyssänikin.

Ovatkohan samannimiset kirjat kirjakaimoja, vai kaimakirjoja?

Lindsayn kirja onnistui tietysti hiukan masentamaan minua. Kaikki siinä oli valtavan hienoa, taiten tehtyä, suorastaan nerokasta. Aloin mielikuvitella omia tulevia saavutuksiani ja siitä tuli onneton olo.

Öinaesin mukaan skräppäys sai alkunsa Utahista, jossa se oli suosittu ajanviete mormoniväestön keskuudessa. Kuvittelin ennen Öinaesin kirjaa, että skräpätäkseen täytyy elää Elämyksiä jatkuvasti (tuntui nololta ajatukselta alkaa tehdä leikekirjaa tavallisesta elämästä), mutta tuo kirja kyllä vakuutti minut arkistenkin aiheiden kelpoisuudesta. Eihän siinä juuri muita ollutkaan!