Syntymäpäiväni on ylihuomenna ja sen huomaa. Olin tänään ostoksilla – täytyi varautua juhlahetkeen ostamalla jäätelöä ja muuta vastaavaa. Heräsin vasta iltapäivällä huomaamaan sen tosiasian, että huomenna on juhannusaatto ja kaupat vain rajoitetusti auki. Jotenkin se onnistui suistamaan minut tasapainosta ja kaikkien suunnitelmieni paino kävi turhan raskaaksi kestää.

Unohdin ostaa sieltä kaupastakin monia sellaisia asioita, joita olisi pitänyt. Kotimatkalla olin niin kiukustunut, että melkein ajoin ojaan ihan pelkän harmistumiseni vuoksi. Onneksi en kuitenkaan ajanut.

Mielialaa happamoitti myös kiireinen paniikkivisiitti kirjastoon. Sinnekin oli mentävä tänään, kun eiväthän ne huomenna auki ole. Kiireessä tulee helposti valittua kummallista luettavaa, sellaista mitä normaalisti ei kotiinsa kelpuuttaisi. Järkevä valinta oli Jaan Krossin Wikmanin pojat, mutta hölmähdyspuolta edustivat Farah Diban ja kuningatar Noorin elämänkerrat.

Muisto: sateenvarjon alla

Yksi lapsuuteni kiehtovista esineistä oli äidin sateenvarjo. Se oli punasävyinen: pohja viininpunaa ja siinä oli ihania, suuria ruusuja ja muita kukkia. Se oli myös suuri, tavallista sateenvarjoa suurempi ja mahduin sen alle minäkin sadetta pitämään. Muistan ajatelleeni lapsena, että juuri tuollainen on Aikuisten sateenvarjo. Ja kuinka pettynyt olinkaan huomatessani suurimman osan aikuisista suosivan ikäviä mustia sateenvarjoja. Tuntui kummalliselta ajatella jonkun haluavan mennä sadetta piiloon moisen ankeuden alle. Mieluummin sitä ottaisi kaiken taivaalta tulevan veden suoraan niskaansa. 

Lapsena ajattelin hankkivani juuri sellaisen ruusuisen sateenvarjon sitten aikuisena. Sateenvarjoja minulla on ollut monia, mutta en ole koskaan onnistunut löytämään sellaista kuin äidilläni oli Lappeenrannassa 70-luvulla. Mustaa en kuitenkaan ole koskaan alentunut ostamaan.