Syysaamut ovat viileän tummia ja ilmassa on oma tuoksunsa: maahan pudonneiden sinisten hedelmien imelyyttä ja lehtien märkyyttä. PuoLiskoinen aloittaa päivän viemällä N-koirat ulos pudonneiden lehtien ja aamukasteen keskelle. Joskus on satanut ja koirat eivät pidä siitä, vaan nostelevat jalkojaan hienostellen ja katselevat kaipaavasti sisälle. Kun ulko-ovi vihdoin avautuu käyvät koirat makuuhuoneeseen valtavalla töminällä. Sitten ne rauhoittuvat polvitaipeisiini ja huokaavat tyytyväisenä peiton alla lämpimässä.

Ja minä luen. Olen löytänyt punaisen paronin, eli Manfred von Richthofenin, elämänkerran. Tai tarkemmin sanoen kuvauksen hänen sotavuosistaan, sillä mikään varsinainen koko elämän kattava kuvaus ei tämä Peter Kilduffin teos ole. Teosta lukiessa ei voi kuin ällistellä von Richthofenin valtavaa nopeutta oppia ja kehittyä taidoiltaan. Kahdeksankymmentä ilmataisteluvoittoa mahtuivat vain kolmeen sotavuoteen: punainen paroni sai siirron lentokoulutukseen vasta keväällä 1915 ja kuoli kolme vuotta myöhemmin vasta 25-vuotiaana.