Tänään meillä oli vieraana varsinainen voimakaksikko, Sukulainen ja Koira. Koira käyttäytyi hyvin, oli lajilleen kunniaksi kaikin tavoin, ja Sukulainen oli varsinainen piristysruiske kesäiseen maanantaihin.

Kaksikon lähdettyä me suuntasimme kirjastoon. Voi mikä palanen hyvää onnea siellä odotti! Poistoon oli juuri menossa Helvi Hämäläisen elämänkerta Ketunkivellä. Tartuin siihen kuin ahne kala uistimeen. 50 centillä sain kirjan, josta ei varmasti enää uusintapainosta oteta! Helvi Hämäläinen nimittäin saa unohtua, mutta apukoululaiset formulakuskit ja jääkiekkoilevat hengen kääpiöt saavat kyllä elämänkertansa ja uusintapainokset kaupan päälle. Kysynnän ja tarjonnan laki?

Tiedän kirjahyllyjemme tilanteen – se on huono. Lisää ei pitäisi tänne raahata, mutta toisaalta tuo Ketunkivellä on poikkeus, harvinainen poikkeus. Sellaista ei tule vastaan joka päivä.

Elokuu

Tove Janssonin mukaan elokuu on raja, raja kesän ja syksyn välillä. Se on totta, sen tuntee ja huomaa pimeissä öissä ja kypsyvässä marjasadossa. Auringon ja maan suhde muuttuu hiukan, suuri käsi kääntää hitaasti auringonvaloa pienemmälle. Niin varovasti se toimii, ettemme me ihmiset säikähdä tai huomaa mitään äkillistä. Vain liukumia, hitaita muutoksia, sävyjen muuttumista keltaisesta ruskeaan ja taivaansinisestä kaikkein tummimman sinisen sametin yösävyyn.

Joskus kaikki tämä pitää mennä yöllä ulos toteamaan. On seisottava yksin tumman taivaan alla ja laskettava tähtiä. Olen huomannut yötaivasta sulostuttavan ainakin yhden planeetan – se on yksinkertaisesti liian suuri ja kirkas tähdeksi, tai näin olen järkeillyt. Mars tai Venus, luulisin.