Tämä viikko on kulunut jo puoleen yksinolon merkeissä. PuoLiskoinen on lentänyt vapauteen: hän elää onnellista eräelämää kesäpaikassamme Itä-Suomessa. Itse nautin kesäpäivistä kaikkien mukavuuksien keskellä kotona. Onneksi on puhelin! Luurin kautta sain kuulla PuoLiskoisen vanginneen tänään kaksi haukea. 

Tänään kävin kahdessa kirjastossa. Varaamani elokuva Putoavia enkeleitä (Lauri Viidan ja Aila Meriluodon saaga) oli saapunut, joten siinäpä syy mennä. Olihan siellä taas kaikkea muutakin mielenkiintoista. Sain vihdoin lainattua Richard Powersin tiiliskiviromaanin Laulut joita lauloimme. Arvostelu on kiittänyt Powersin työtä suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi – toivotaan sen sitä olevan muutenkin kuin vain kokonsa puolesta. Toinen arvostelu sanoo kirjan olevan yksi 21. vuosisadan merkittävimpiä romaaneja. Se on rohkeasti sanottu, kun 21. vuosisataa ei ole vielä kulunut edes kymmentä vuotta. Teemana on rasismi: mustan äidin ja valkoisen isän lasten vaikeudet 1950-luvun Amerikassa.

Tein filosofisen löydön: Raision kirjastossa oli Otto Weiningerin Sukupuoli ja luonne. Tämä kirja sai aikoinaan monet naiset takajaloilleen. Koskaan aikaisemmin en ole sitä kirjaston hyllyssä nähnyt – tarkempi katselu paljastaa Tampereen Yliopistopainon tehneen kulttuuriteon ja tuoneen teoksen ulottuvillemme. Weininger teki itsemurhan vain 23-vuotiaana. Mistäpä sen tietää aiheuttiko sen miehen misogynia, antisemitismi, vaiko vain yleinen masennus.

Aino Kallaksen Valitut teokset lainasin myös. Kallasta en olekaan aikoihin lukenut. Sudenmorsian on suosikkini.

Liikenteessä

Olen ajanut tänään ihan hullulla tavalla. Lähtiessäni oli tuossa Kustavintien risteyksessä tympeä asfalttityö meneillään. Tuskaannuin siitä – en halunnut jonottaa – ja ajoinkin kiihdyksissäni kunnan keskustan kautta tielle numero kahdeksan. Todella nerokasta: säästyäkseni muutaman minuutin jonotukselta tein viidentoista minuutin mutkan sen keskustakierrokseni vuoksi! Tämän totuuden valjetessa ei mieli ollut hyvä.