Kallosta hampaisiin – kovin fyysisinä pysyvät aiheet..

Minua vaivaa hammassärky. Oikeastaan on vaikea sanoa kohdistuuko se hampaisiin vai ikeniin. Varmaa on vain, että vasenta puolta särkee. Peilillä tihrustaen ei asiasta tule selkoa: näköni on huono, vaikka peili onkin suurentava ja valaistu meikkipeili. Saan siis pysyä tietämättömyyden tilassa, kunnes hakeudun hammaslääkäriin (se tapahtunee huomenna, jos ihmeparantumista ei tapahdu).

Vanha kansa oli tässä vaivassa omatoiminen. Konstit kiukuttelevalle hampaalle olivat joskus karskit: Haapavedellä kerrotaan kivun loppuvan, jos kuolleen ruumiin sormella kaivaa kipeää hammasta, Ikaalisissa neuvotaan kaivamaan hammasta hautarististä otetulla rautanaulalla, ja sitten laittamaan veriseksi tullut naula takaisin ristiin. Nämä konstit voivat lopettaa hammaskivun – tai kenties korvata sen tulehduksella tai jäykkäkouristuksella, joka vie huomion pois alkuperäisestä vaivasta. Kesympi konsti oli hongonjokilaisilla. Heillä hammaskivun karkotukseen riitti hampaan tonkiminen ukkosen pirstomasta puusta otetulla yhdeksällä tikulla. Minä olen toistaiseksi turvautunut vain Colgaten muovisiin hammastikkuihin.

Tietoni vanhan kansan konsteista pohjautuvat jokin aika sitten lainaamaani kirjaan, SKS:n Kansanomaiseen lääkintätietouteen. Se on mainio opus, täynnä esivanhempiemme hyväksi kokemia keinoja. Myötätunto ei voi olla heräämättä, niin paljon ihmisen elämään sisältyi fyysistä kipua ja kärsimystä. Toisaalta tilanne oli sama kaikilla: hammastoukka ei säästänyt miestä eikä naista, ei nuorta eikä vanhaa, ei rikasta eikä köyhää. Viikatemies vieraili tasapuolisesti tuvissa ja kartanoissa umpisuolen, keuhkokuumeen, tai sydänkohtauksen muodossa. Ruumis oli tomumaja, ajan armoilla, sielun nöyrä koti.