Entinen elämäni Itä-Suomessa tuntuu joskus kuin unelta. Aikaa on kulunut niin paljon – muutin idästä länteen ollessani vielä 18-vuotias, heti ylioppilasjuhlien jälkeen. Menneen muistelu on joskus mukavaa, eikä nykyään tarvitse enää tyytyä pelkkiin muistikuviin. Onhan olemassa Instant Google Streetview. Pelkästään katuosoitteen kirjoittamalla pääsee sekunnissa katselemaan menneisyytensä maisemia ihan ilmaiseksi!
Tässä päivänä muutamana aloitin tällaisen nostalgiamatkan. Katselin tietokoneen näytöltä vanhoja kotejani, ihmettelin niiden muuttuneita pihoja, uusia aitoja, uusia oviakin. Sitten siirryin katselemaan Savonlinnan kaupunkinäkymiä. Muistan Olavinkadun, ja tietysti on hienoa vilkaista sen nykytilaa. Samalta näytti! Itse asiassa Lappeenranta ja Savonlinna eivät ole muuttuneet paljon. Savonlinnassakin monet ravintolat ja kaupat ovat yhä samoja, samoilla paikoilla. Suurissa kaupungeissa muutokset ovat joskus rajuja ja niitä tuntuu tapahtuvan useammin kuin omassa uinuvassa rauhassaan elävissä pikkukaupungeissa.
Huomasin kuitenkin mielenkiintoisen asian tällä virtuaalisella kierroksella Savonlinnassa. Tiesin yhä, että tuon nurkan takana on kauppa, ja tämän korttelin reunassa grillikioski. Tiesin koulut, tiesin uimahallit, tiesin ravintolat. Mutta ihmeekseni en muistanut yhdenkään apteekin sijaintia! Enkö koskaan sairastanut? Enkö tarvinnut lääkkeitä? Joskus varmasti olin kipeänä ja söin antibiootteja. Terveys ei silti ollut prioriteettien joukossa ensimmäisenä. Siitä huolehtiminen taisi olla vanhempien heiniä.
Tämä on silti merkillistä. Asuin siellä sentään monta vuotta. Enkö oikeasti välittänyt, eikö minua kiinnostanut? Verrattakoon tilannetta nykyisyyteen: apteekki oli eräs ensimmäisistä paikoista, jotka tulivat tutuksi muuttaessamme Tuusulaan. Osaisin sinne vaikka unissani.
Ihmettelin, kummastelin. Kunnes tajusin, että me ihmiset emme matkusta ainoastaan paikassa, vaan myös ajassa. Olen kulkenut Suomi-neidon helmuksissa aloittaen matkani itäisestä, hieman kohollaan olevasta hameenhelmasta. Kuljin länteen, Turkuun ja Mietoisiin (nyk. Mynämäki), ja tuntui ettei paljon sen lännemmäs enää pääse. Sitten heilahdin takaisin kohti itää, mutta liike pysähtyi Uudellemaalle Tuusulaan. Kartalla hiukan hymyä muistuttavan muuttoliikkeen olen kokenut paikassa. Ajassa olen tehnyt toisenlaisen matkan: lapsuudesta ja teini-iästä keski-ikään. Kasvavan ihmisolennon tärkeät paikat – leikkikentät, kirjastot, ravintolat, koulut – ovat aikamatkan kuluessa vaihtuneet toisenlaisiksi tärkeiksi pisteiksi, keski-ikäisen kulmakiviksi. Tärkeitä paikkoja nykyisin ovat apteekit, museot, ruokakaupat, kirkot, lääkäriasema, kirjastot. Kirjasto tosin on säilynyt aina yhtä tärkeänä niin ajallisten kuin paikallisten muutosten heitellessä, se edustaa muuttumattomuutta.
Mietin, missä olen kahdenkymmenen vuoden kuluttua ja millaiset paikat silloin ovat tärkeitä. Uskoisin, että muuttoliikkeeni päättyy takaisin niille seuduille, josta lähdin liikkeelle. Uskallan myös arvata, että jatkossakin tiedän apteekkien sijainnit hyvin, kenties aina vain paremmin.