Joskus ennen uutisissa tuntui olevan jotain järkeä, mutta nykyisin tuntuu yhä useammin suuren maailman menneen täysin sekaisin. Ulkomaiden uutisissa korostuu Yhdysvaltojen presidentinvaali ja tietysti Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan. Ei mieli mettä keitä ajatellessa Trumpia lännen johtavan suurvallan presidenttinä samaan aikaan kun idässä huseeraa Putin. Nämä kaksi velikultaa voivat saada paljon pahaa aikaan.

Muutenkin Venäjän kohtalo tuntuu surulliselta. 90-luvulla tuntui pieni vapauden tuulahdus, mutta se ei kestänyt. Poliittisten vainojen historiaa tutkittiin ja muistomerkkejäkin saatiin, mutta nyt niiden aika on ohi. Erityisen surulliselta tuntuu Sandarmohin joukkohautojen kohtalo. Sinne Neuvostoliitto teloitti tuhansia ihmisiä, myös paljon suomalaistaustaisia. Asia ehdittiin tunnustaa Neuvostoliiton tekosiksi, mutta nyt on taas alettu keksiä muista, sopivampia tekijöitä näille murhille. Yksi naapurin disinformaatiokampanjoista on syyttää Suomea näistä vainajista, väittää vainajia tapetuiksi venäläisiksi sotavangeiksi.

Viime syksynä paikalla käytiin muistelemassa Neuvostoliiton uhreja, mutta näiden nimien lukeminen epäonnistui. Paikalle tuli Venäjän sponssaamia häiriköitä, jotka metelöillillään ja sotamarssien soittamisellaan hukuttivat alleen uhrien nimet. On kuin nämä ihmisraukat olisivat kuolleet kahteen kertaan: ensin fyysisesti ja nyt sielullisesti. Kaikkein ikävintä oli uhrien syyttäminen fasisteiksi. Kyllä Sandarmohissa sai surmansa ihan kunnon kommunisteja, tietämättä syytä kohtaloonsa.

Mutta mitäpä näistä. Itänaapuri ei muutu miksikään. Kun rahaa ei ole, niin silloin esitetään yhteistyökykyistä ja eurooppalaista toimijuutta, mutta kun rahaa on, niin alkaa varustautuminen ja uusien alueiden kahmiminen ”imperiumiin”.

 

Iltojen pimetessä

 

Iltojen pimetessä alkaa mieli tavoitella jo jouluakin. Olen päättänyt tänä vuonna tehdä kuten ”ennen” ja aloittaa joulun askartelut hyvissä ajoissa, eli nyt. Tulee olemaan ilo askarrella joulukortit lähimmille ja nauttia liiman ja kartongin tuoksusta.