Olen ajatellut liittyä Kalle Päätalo-seuraan. Tuskin se kenellekään yllätyksenä tulee, niin monta kertaa olen ilmaissut ihailuni selkosten sanamestaria kohtaan. Selvitin jo aikomuksen kustannuksetkin, eivätkä ne budjettia kaada. Mietin vain, josko Taivalkoskella käymättömyyteni muodostaa minulle henkisen esteen liittyä? Päätalo-päiville osallistuminen on suuri haaveeni, mutta haaveeksi taitaa jäädäkin. Ellei Taivalkoski jonkun ihmeen kautta hinaudu lähemmäs Varsinais-Suomea. Minähän olen huono lähtemään minnekään. Pitkät automatkat tuntuvat loputtomilta, ja sekin hirvittää, kun mielen muuttamisen mahdollisuudet ovat käytännössä niin rajalliset. Tarkoitan nyt sitä, että esimerkiksi 600 kilometrin ajomatkalla mieli kannattaa muuttaa ensimmäisen sadan kilometrin aikana. Sehän vasta hullua olisi, jos ajaisi 400 kilometriä vain kääntyäkseen takaisin. Minä tarvitsen aina jonkun takaportin, mahdollisuuden muuttaa mieltäni, jos alkaa ahdistus tai maailmantuska vaivata.

Itä-Suomeen matkatessa pidän Forssaa sinä pisteenä, josta ei enää ole paluuta. Se pakon tunne on epämiellyttävä.