Avainsana: uutiset

Aabrahamin lasten aivoriihi

Saudi-Arabia on yllätyksiä täynnä. Maan kuningas Abdullah esittää aivoriihtä tai uskontojen välistä dialogia kristittyjen, muslimien ja juutalaisten kesken. Yllättävä uutinen, koska Saudi-Arabia on eräs niistä maista, jonne ei parane matkustaa esimerkiksi Raamattu mukana tai risti puseron päällä komeillen. Islamiin kuulumattomat uskonnolliset symbolit ja esineet ovat siellä laissa kiellettyjä, kuten myös muiden uskontojen harjoittaminen. Saudi-Arabialla ei myöskään ole diplomaattisuhteita Israelin kanssa.

Ajatus on hyvä. Mitä useammin saamme nähdä uutiskuvia keskenään leppoisasti keskustelevista ja hymyilevistä uskonnollisista johtajista, niin sen vaikeammaksi luulisi vastakkainasettelujen käyvän. Pikemminkin luulisi ajatusten heräävän tyyliin "jos kerran wahhabismin kannattajatkin voivat, niin miksi emme me muut..?" Toivossa on hyvä elää.

Me olemme niitä prinsessoja

Luin Jonas Gardellin kirjan Viattomuus. Se on matkakertomus Aasiasta, Amerikasta ja Euroopasta ja päästäänpä viimein Perimmäisten Kysymysten Äärelle, eli pohtimaan Raamattua ja uskontoa. Gardellin kuvaus Ruotsista "ykkösmaidon maana" on riemastuttava. Joskus meidän pohjoismaalaisten todellisuus tuntuu olevan niin kaukana kaikesta oikeasti merkityksellisestä. Kyllä se koskee meitä suomalaisiakin. Me olemme niitä prinsessoja, jotka kymmenenkin höyhenpatjan läpi tuntevat sängyn pohjalla pyörivän herneen kalvavan selkää.

Avaruuskalat

Pian koko maailma matkaa avaruuteen. Kalatkin ovat sinne jo päässeet – tai pikemminkin joutuneet. Tämä ihme tapahtui viime torstaina ja kyseenalaisen kunnian teosta saa läntinen naapurimaamme Ruotsi. 72 kalanpoikasta tulevat osoittamaan, kuinka kalat suhtautuvat painottomaan tilaan ja kärsivätkö ne matkapahoinvoinnista lentonsa aikana.

 

Kunhan vain elämä jatkuu

Luen Ingmar Bergmanin ja Maria von Rosenin kirjaa Kolme päiväkirjaa. Se on kooste Bergmanin, hänen vaimonsa ja heidän tyttärensä päiväkirjoista. Tekijöitä on kaksi, päiväkirjoja kolme: lienee tarpeetonta sanoa Bergmanin vaimon kuolleen ennen kirjan ilmestymistä.

Joskus yksi päivä elämässä muuttaa kaiken. Sen päivän jälkeen ei mikään enää ole entisellään. Kolmikolle tällainen päivä oli tiistai, 11.10.1994. Bergmanin vaimo Ingrid sai tietää sairastavansa vatsasyöpää. Edellisen päivän päiväkirjamerkinnät ovat vielä maanantaista Tavallista Elämää: lapsen viemistä kuoroharjoituksiin, puolison viemistä teatteriin. Seuraavana päivänä kaikki on toisin.

Mitä ihminen miettii tietäessään edessä olevan koko vatsalaukun poistaminen? Itse olen aina inhonnut kaikkia lääketieteellisiä kokeita ja leikkauksia. Se ei ole kivun pelkoa, vaan arvokkuuden menettämisen pelkoa, pelkoa tulla kohdelluksi pelkkänä lihapalasena*. Mutta jos tilanne olisi joko-tai, tule leikatuksi tai kuole? Emmeköhän me kaikki vain rakasta elämää niin paljon, että ääritilanteessa teemme sen, mitä tehtävä on. Luovumme ennemmin vatsalaukusta, kädestä, jalasta – kunhan vain elämä jatkuu. Kunhan ei tarvitse hyvästellä läheisiä ihan vielä.

Pariskunnan tytär Maria on todellinen selviytyjä, monissa liemissä keitetty. Hän kasvoi Ingrid von Rosenin ja hänen aviomiehensä Jan-Carl von Rosenin lapsena. Vasta 22-vuotiaana hän sai tietää biologisen isänsä olevan Ingmar Bergman, jonka kanssa hänen äidillään oli ollut suhde viisikymmenluvun lopulta kuusikymmenluvun lopulle asti. Kumpikin oli tahoillaan naimisissa, joten tilanne oli arka. Bergman ja von Rosen avioituivat keskenään vasta vuonna 1970.

Seuraavaksi Saturnukseen?

Luin Saturnuksen Titan-kuun olevan varsinainen hiilivetyparatiisi. Energiaa on riittämiin: satoja kertoja enemmän kuin se määrä, mitä meidän planeettamme voi tarjota öljyn ja kaasun muodossa. Pienoisen ongelman muodostaa pitkä matka. Titan ei ole ihan kättemme ulottuvilla, vaan sinne on matkaa 1,2 miljardia kilometria. Sääolosuhteetkaan eivät helli homo sapiensia: päivälämpötila on noin -179 celsiusastetta. Täytynee pukea päälle lämpimästi, jos aikoo sieltä suunnasta energiaa etsiä?

 

*) Sen verran kokemusta minulla on lääketieteen ihmeellisestä maailmasta, että tiedän tuon pelon olevan aiheellinen.