Déjà vu. Konginkangas, Jokela, Kauhajoki. Yksi bussiturma, kaksi ammuskelutapausta. Ja taas huomaan olevani mielipidevähemmistössä. Huomaan pelkääväni näitä ihmisten rajuja ensireaktioita, vaikka tiedänkin niiden menevän ohi ja tasapainon taas löytyvän muutaman päivän sisällä.

Muistelen Konginkangasta. Ihan viattomille rekkakuskeille näytettiin keskisormea ja huudettiin uhkauksia. Jonkun pää piti saada pölkylle. Lehtien palstoilla syytettiin päättäjiä (déjà vu, kuten sanottua) teiden huonosta kunnosta ja vaadittiin reilusti rahaa asian korjaamiseen.

Ja nyt, taas kerran, yritetään syntipukkia löytää mitä merkillisimmistä paikoista. Huudetaan Holmlundin eroa (miksi, ampuiko Holmlund kymmenen opiskelijaa?), puhutaan levottomia kaikkien aseiden keräämisestä jonnekin varikolle* ja Roope Ankan rahasäiliön suuruisen rahasumman lapioimisesta mielenterveyspalveluihin (jokaiselle opiskelijalle oma psykologitäti ymmärtämään).

Vielä minun vanhempieni lapsuudessa aseita oli todella runsaasti, vähän joka talossa. Eikä niitä pidetty missään kassakaapeissa. Lapsetkin tiesivät niiden sijainnin ja taisivat osata käyttääkin, jos tarve tuli. Koulukavereita ei silti ammuskeltu. Tämä siitä huolimatta, että sosiaaliturva oli olematon, eikä näitä nykyisenlaisia mielenterveyspalveluita ollut olemassakaan. Siihen aikaan kai ihmiset vain kasvattivat lapsensa ja sillä selvä. Kasvatukseen kuului sellainenkin periaate, ettei toisia ihmisiä ammuta.

Haudataan rauta ruostumaan?

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Kuinka voidaan luoda sataprosenttisen turvallinen yhteiskunta, jossa mitään ennakoimatonta ei koskaan tapahdu? Aloitetaan metsästysaseista ja käsiaseista: pois sellaiset yksityisiltä kansalaisilta. Poliisi tehköön ratsiat yksityiskoteihin (viis mistään kotietsintäluvista, yksityisen omaisuuden suojasta ja muista, sisään vaan, turvallisuushan on tärkeintä!) ja vieköön ihmisten omaisuuden pois. Rynnäkkökiväärit pois puolustusvoimilta: siinähän on varsinainen kauhun yhtälö muodostumassa, paljon nuoria, arvaamattomia miehiä ja sarjatuliaseita. 

Valitettavasti teräaseetkin ovat mahdollinen riski. Tarmokas puukottaja voi saada montakin ihmistä hengiltä, ennen kuin hänet saadaan taltutettua. Joten kaikki puukot, puntarit, leipäveitset ja lihaveitset pois. Jätettäisiinkö sentään ihmisille heidän voiveitsensä – luvanvaraisina tietysti – ettei tarvitse paljain näpein levitellä voita näkkileivälle? Kirveet on muuten myös syytä takavarikoida. Sellainen tekosyy kuin polttopuiden pilkkominen ei voi oikeuttaa tappavan aseen hallussapitoon.

Pannahinen! Suurin paha on kuitenkin internet. Internetin kautta saa suhteellisen yksinkertaiset ohjeet esimerkiksi sirpaleräjähteen valmistamiseen. Kemian numeron ei tarvitse olla kymppi suoriutuakseen tehtävästä. Ehkä meidän pitäisi harkita Kiinan kaltaista internetin käytön rajoittamista? Ja koska Kauhajoen murhaaja oli IRC-galleriaan kirjautunut, niin tuollaiset yhteisöt nyt ainakin pitäisi kieltää. Sananvapaudesta ja muusta viis, kun on turvallisuudesta kyse! Tarmokas pommintekijä toki löytää ohjeet helvetinkoneeseen vaikka kirjoistakin – seuraavaksi kai pistämme kirjaroviot pystyyn, niinhän natsien aikaan tehtiin Saksassakin.

Vaikka nyt olenkin lähinnä tyrmistyneen epäuskon vallassa ihmisten reaktioiden vuoksi, niin tiedän (toivon, uskon?) järjen vielä voittavan. Niin vähän kuin ampumaharrastus itseäni kiinnostaakin, niin toivon senkin olevan vielä Suomessa laillisesti mahdollista. Mistäpä sen tietää vaikka näiden tapahtumien jälkeen katsottaisiin peiliin ja arvokasvatuskin tulisi vielä muotiasiaksi. Sellaisenkin suhteen sitä haluaa olla toiveikas.

Mohamed Atta

Attahan oli yksi näistä kaksoistornimiehistä. Lensi jumbojetillä päin New Yorkille tunnusomaisia torneja ja väitti tekevänsä sen Jumalan kunniaksi. Niin kieroutunut kuin teko olikin, niin onhan siinä jotain pohdittavaa. Egyptiläistaustainen mies on valmis itsemurhaiskuun Jumalan vuoksi, suomalainen nuori sopertaa jotain äärimmäisen epä-älyllistä ja merkityksetöntä ja tappaa itsensä – niin, minkä vuoksi? Ei minkään! Vai sen vuoksiko, että pääsee kasvokuvallaan postuumisti Ilta-Sanomien etusivulle?

*) Tuollainen aseiden supervarikko muuten olisi ihanteellinen kohde kenelle hyvänsä aikaansaavalle hämärämiehelle tai asevarkaalle. Järjestäytynyt rikollisuuskin kiinnostuisi varmasti. Miksi ei yhtä hyvin "taottaisi miekkoja auroiksi". Yhtä käytännöllinen ideahan sekin olisi.

Maailma on ennakoimaton ja vaaroja täynnä. Valtiovalta on jo viisaasti paimentanut kansalaiset, nuo tyhmät vaaratilanteisiin joutuvat avuttomat lampaat, käyttämään pyöräilykypärää. Nyt vain mietin, että miksi rajoittua tähän? Miksi ei yhtä hyvin säädettäisi lakia kaikkien fillareiden saamiseksi kolmipyörämalleiksi. Sellaisiksi, joilla pikkulapset opettelevat ajamaan. Yksi pyörä edessä ja takana toinen, jonka rinnalla sitten nämä "apupyörien" nimellä tunnetut kapineet. Varmaankin pyöräilyonnettomuudet saataisiin vähenemään entisestään. (Ja ei, ei tietenkään tämä tarkoittaisi kypärästä luopumista, vaan nämä turvallisuuttamme tukevat tekijät toimisivat rinnan!)

Sakkoa sille jukopäälle, joka kolmipyöräisyyttä asettuisi uhmaamaan, jos sellaista reaktiota nyt edes tarvitsee pelätä. Tokihan päättäjät tietävät paremmin meidän parhaamme kuin me itse.

Muita ehdotuksia turvallisuutemme ja terveytemme parantamiseksi: nastakengät pakollisiksi aikuisille ja lapsille alkaen marraskuun 1. päivä – näin minimoidaan liukastumiset ja kaatumiset. Poliisin tehotarkastukset pitäkööt huolen siitä, että kansalaisten kannat kopisevat turvallisesti. Sateenvarjot ja sadetakit olisi hyvä saada pakollisiksi varusteiksi sadesäällä.

Suklaalevyihin olisi muuten hyvä saada myös varoitus: älä syö kokonaista levyä kerrallaan, tai seurauksena voi olla lihomista ja huonoa oloa. Savukeaskeissahan varoitukset jo ovat, miksi ei niitä siis voisi laittaa elintarvikkeisiinkin? 

Pullapitkotkin voisi varustaa varoituslapuin. Ja sokeri- ja suolapaketit nyt ainakin. "Jos syöt tätä, voit kuolla". Toisaalta vaikka ei kiellettyä hedelmää söisikään, niin siltikin voi kuolla – itse asiassa kuolema seuraa joka tapauksessa vääjäämättömällä varmuudella, teet niin tai näin. Se on vain ajan kysymys. Mutta sitä emme halua ajatella, emmehän?