En ole koskaan ollut sellainen ihminen, joka jemmailee yöpöydän laatikkoon mitään kovin tärkeää. Sieltä saattaa löytyä hiuspompula (niiltä ajoilta, jolloin siivetön ystävänne oli pitkäkutrinen nainen), tai hiuspinni, ehkä joku kirjanmerkki.

Nyt sieltä löytyy käpy. Tarkemmin sanottuna männynkäpy.

Jostain tuntemattomasta syystä avasin laatikon, ja siellähän käpy vinkkasi minulle iloisesti silmää. Tuli hyvä mieli, muistoja syksystä. Lakulla oli silloin käpyvaihe päällä, ja koti täynnä näitä havupuiden hedelmiä. Yhdessä vaiheessa löysin sellaisen sängystä, ja väsyneenä en jaksanut viedä sitä roskikseen, vaan heitin mokoman yöpöydän kätköihin.

Laatikot ja käsilaukut ovat yllättävien löytöjen valtakuntaa. Teatterilippu menneeltä syksyltä, tuttavan omin käsin tuhertama, yhteystiedot sisältävä lappu, melkein loppuun kulunut suosikkihuulipuna – eletyn elämän esineitä. Palvon onnellisia muistoja ja ne vähän onnettomammatkin tuntuvat ajan kuluessa kultautuvan.

En tahtoisi elää elämää, jossa käpyä ei voi löytää yöpöydän laatikosta. Eipä toisaalta taida olla pelkoakaan sellaisesta.