Äitini kertoi mielenkiintoisen tarinan bussimatkastaan jokunen vuosi sitten. Oli eletty juuri tätä vuodenaikaa, joulu-tammikuun vaihdetta. Oli ollut lunta – kyse on sentään itärajan lähellä olevista runsaslumisista paikkakunnista – ja kello noin 16. Siihen aikaan tulee joskus "sininen hetki": aurinkoisen päivän taivaansini tuntuu heijastuvan lumisiin puunlatvoihin ja hankeen. Hetken aikaa kaikki on sinistä. 

Bussikuski oli alkanut osoitella ilmiötä äidille ja ihastella kaiken kauneutta. Sanottakoon tässä, että bussikuski oli raavas mies ja kaukana perinteisen esteetikon lookista. Ajattelen tätä pikku kertomusta aina kun suomalaisia syytellään yksiulotteisiksi tunteettomiksi jässiköiksi, jotka eivät uskalla ilmaista itseään et cetera. Niin – ja meillähän ei tietenkään julkisissa liikennevälineissä keskustella koskaan vieraiden kesken, eihän? 

Tänään näimme PuoLiskoisen kanssa toisen miehen kuvaamassa kaunista, talvista Laajokea. 

Minun vaatimattoman käsitykseni mukaan suomalaisissa ikään, ammattiin ja sukupuoleen katsomatta on yllättävän yleisenä piirteenä kauneuden taju. Se ilmenee lähinnä luonnossa: maisemien, tiettyjen vuorokaudenaikojen suorastaan hartaassa ihailussa. Yleistyksiä ei pitäisi lähteä tekemään, mutta sanonpa vain aika harvoin törmänneeni tällaiseen kauneudentajuun muilla mailla. Ihmiset ovat kyllä ystävällisiä ja puhuvat ummet lammet, mutta ehkä "sinisestä hetkestä" lumoutuva paljastaa siinä määrin kaikkein sisintä sieluaan, ettei se monelta onnistu.

Olen joskus miettinyt luonnosta lumoutumisen kyvyn suhdetta uskonnolliseen tunteeseen. Ehkä kauneuden ymmärtäminen ja siitä syvällisesti nauttiminen on sukua "jumalatunteelle" – näin joskus ajattelen. On ihmisiä, jotka eivät kykene haltioitumaan ympärillään olevasta kauneudesta. Ruskan aikaan saa kuulla ehkä luennon yhteyttämisestä ja iltaruskon ajalla taas ilmakehän eri kerroksista. Se syvempi merkitys kaiken takana jää koskemattomaksi. Silloin kirkkokin on pelkkä suuri rakennus, jolla on korkeintaan kulttuuri- ja taidehistoriallista arvoa.  

Kylmyyttä uhmaten kirjastossa

Olimme PuoLiskoisen kanssa tänään kirjastokierroksella. Käteen tarttui kaikenlaista mielenkiintoista, esimerkiksi Tommi Uschanovin Mikä vasemmistoa vaivaa, Päivi Tapolan Ajan paino: jalkaväenkenraali K.A. Tapolan elämä ja Azar Nafisin Lolita Teheranissa. Lisäksi lainasin monta, monta hyvää elokuvaa! Jacques Tatin kuolematon Enoni on toista maata ja suomalainen 50-luvun komedia Neiti Talonmies ihan vain pari mainitakseni.

Uschanovia ehdin jo aloitella, mutta sitten tulikin väsymys ja päiväuni.