Tänään viileni. On aivan kuin sään jumalat olisivat kuulleet PuoLiskoisen hartaan pyynnön koleasta lomasäästä ja rientäneet oitis täyttämään maan eläjän toiveen. Ensimmäistä kertaa pitkästä, pitkästä aikaa joudun sonnustautumaan pooloneuleeseen ostoksille lähtiessämme, eikä se tuntunut yhtään ikävältä.
Olimme elämämme ensimmäistä kertaa Ikeassa. Taisi ensimmäinen kerta jäädä viimeiseksi – en pitänyt siitä ollenkaan. Minusta se oli suorastaan kauhistuttava kauppa kaikkine suit sait sukkelaan kokoon lyötyine esimerkkihuoneineen ja ankeine, suurine varastohalleineen, joissa asiakkaat palvelivat itseään. Kaupan yhteydessä olevassa ravintolassa oli mahdollista nauttia palanen pakastekakkua vain yhden euron häikäisevään hintaan.
En finne igen!
Minulle, elämänkertojen ystävälle, oli antoisa kokemus tutustua Herman Lindqvistin kirjoittamaan teokseen Axel von Fersen. Kirjan kannessa on kuva von Fersenistä: 1700-luvulle tyypillinen harmaanvalkea, näyttävä peruukki, pitsiä ja kunniamerkkejä.
von Fersen oli Marie Antoinetten ikätoveri, syntynyt vuonna 1756. Pohjolan mittakaavassa mahtaviin oloihin syntynyt poika oli Ruotsin rikkaimman miehen, sotamarsalkka kreivi Fredrik Axel von Fersenin esikoinen. Perheellä oli kiinteistöjä, metsiä ja maatiloja, joista osa myös Suomen puolella. Kaikista näistä eduista huolimatta Ruotsin nuori vesa ei edustanut suurta maailmaa. Suuri maailma piti mennä kokemaan paikan päälle ja siksi Axel von Fersenin elämästä suuri osa kului Ranskassa, Saksassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa.
Ranskassa hänellä joko oli tai ei ollut rakkaussuhde Marie Antoinetteen. Historioitsijoiden parissa asiasta ei vallitse yksimielisyyttä: osa pitää pariskunnan välillä ollutta suhdetta puhtaasti platonisena, kun taas esimerkiksi Lindqvist itse pitää suhdetta lihallisena. Lindqvist on valmis jopa nimeämään von Fersenin Marie Antoinetten pojan, Normandian herttuan, isäksi. Kuvaosiossa on hämmentävällä tavalla von Fersenin ja Normandian herttuan muotokuvat vierekkäin. Maalaukset eivät kuitenkaan käy isyystestistä.
Kustaviaanina von Fersenin aika alkoi olla lopussa Kustaa IV Adolfin syrjäyttämisen jälkeen. Kosmopoliitti ja valtamarsalkka pahoinpideltiin kuoliaaksi perintöruhtinaan hautajaissaattueessa Tukholmassa, kesäkuun 20. päivänä vuonna 1810. Nimetön massa, väkijoukko, teki työn, jota valtakunnan silmäätekevät katsoivat sormiensa läpi. Pääpukareina olivat tietysti ”suomea puhuvat” miehet, jotka irrottivat von Fersenin vaunuja vetävät hevoset valjaistaan ja siten altistivat hänet villiintyneen väkijoukon aiheettomalle raivolle, joka etsi syntipukkia kruununperijän kuolemalle. Eräs nimeltä mainituista pahoinpitelijöistä oli Otto Johan Tandefelt, Turun hovioikeuden puheenjohtajan veljenpoika. En finne igen!
Herman Lindqvist on onnistunut sukeltamaan Kustaa III:n aikakauteen ja tuonut ajan meren pohjasta aarteita meille 21:n vuosisadan ihmisille. Kirjasta muodostuu nautittava lukuelämys ja kuvaus yhdestä aikakaudesta Euroopan historiassa. Heikkouksiakin toki on: omista toiveista ei koskaan voi vääntää tosiasioita. Ranskan kuningattaren ja von Fersenin välisen suhteen laatu on melko mahdotonta määritellä nykytietämyksen keinoin. On tyydyttävä siihen, että emme tiedä – voimme vain luulla, uskoa ja epäillä.
