Uusimmassa Tieteen kuvalehdessä oli kiinnostava artikkeli neandethalin ihmisestä ja erityisesti erilaisista lajin häviämistä koskevista teorioista. Erään teorian mukaan me tapoimme poloiset tieltämme ja saatoimmepa popsia heitä suihimmekin. Onko muuten korrektia käyttää neanderthalista muotoa ”hän”, vai pitäisikö lajin yksittäiseen edustajaan viitata sanalla ”se”?

Kuinkahan lienee, onkohan neanderthalin ihmisillä kuolemattomat sielut? Eliväthän he niin kauan ennen profeettoja ja todella kauan ennen kristinuskon aamunkoittoa. Missä vaiheessa tarkalleen kuolematon sielu tuli?

Paaston aikakaan ei pysty kontrolloimaan ajatuksiani – ne ovat epäpyhiä. Mietin N-koiria, niiden pieniä koiransieluja. Jos uskoisi eläimellä olevan sielun, niin olisiko kohtuullista rajata sielullisuus vain nisäkkäille. En haluaisi uskoa kärpäsen tai hämähäkin sieluun. Ehkä olen rajoittunut? En suostu ajattelemaan N-koiria minään automaatteina, anteeksi vain.

D niin kuin Donner

Luen edelleen Jörn Donneria. Nyt meneillään on Surun ja rakkauden kesä. Jörn Donner on ihminen, joka tuntuu herättävän voimakkaita tunteita. Eiköhän vain hän mahda olla niitä, joita joko rakastetaan tai vihataan. Itse sain nuorempana suorastaan allergisen reaktion nähdessäni miehen televisiossa. Kirjallisesti hän on helpommin sulateltava, huumorintajuinen ja syvällinen. Kun luen Donneria, niin yritän olla ajattelematta häntä fyysisenä, lihaa ja verta olevana ihmisenä. Ja yritän sulkea mielestäni hänen äänensä sekä puhetapansa.

Kenties kaikkein nihkeimmin asennoidun kirjoista huokuvaan Kekkosen ihannointiin. No, kai meillä kaikilla on oikeus mielipiteeseemme ja Kekkosen aika oli varmasti hyvää aikaa tietyille ihmisille. Itse olen kiitollinen myöhäisen syntymän armosta ja siitä, että tuona aikana olin vasta lapsi.

Kauan kaivatut

Posti toi viimein kirjapaketin. Sorruin reilu viikko sitten kirjaostoksiin netissä ja nyt sain kotiini kauan kaivatut. Aukaisin paketin kärsimättömänä kuin lapsi ja siellähän ne olivat: Martti Sinerman Adolf Ehrnrooth sodan ja rauhan näyttämöllä sekä Anita Loosin Herrat pitävät vaaleaverisista & …”mutta naivat tummaverisiä”.