Marttyyri ja palkatta parantaja Tryfon Lamsakoslainen, nimittäin. Tänään on hänen muistopäivänsä; hänen joka paransi rukouksella niin ihmisiä kuin eläimiäkin, hänen joka paransi keisari Gordianuksen riivatun tyttären ja näki riivaajan lähtevän tytöstä mustan koiran muodossa.

Mietin usein Kirkon pyhiä palkatta parantajia. Pyhä Tryfon ei nimittäin ole ainoa. On suuri lahja parantaa, sekä toimia lääkärinä että parantaa rukouksella. Todellinen siunaus on kuitenkin parantaminen palkatta. Rahalla palkittu on jo palkkionsa saanut tässä ja nyt.

Lääkärileikeistä

Pohdin valelääkäreitä ja vale-eläinlääkäreitä. Ihmisessä voi asua tarve pelastaa toisia ja siinä mielessä toimia profaanin messiaan tavoin. Sen tarpeen voi ymmärtää, mutta tätä sen ilmenemismuotoa ei. Miksi pelastajakompleksista kärsivä ei toimi sairaala-apulaisena tai vapaaehtoistyössä, miksi pitää ”leikkiä lääkäriä”? Kaipa se on valkoisen takin suoman arvovallan viettelys. Ihmisten pelastamista tärkeämpää on oman egon pönkitys.

Milloin mahtaa ilmestyä ensimmäinen valehammaslääkäri ja millaisin seurauksin? Pelolla ajattelen! Posken läpi jyräävä pora ei ole mukava ajatus. Eikä ammattitaidottomasti toteutettu viisaudenhampaan poisto tai juurihoito.

Valekampaajakaan ei ole miellyttävä vaihtoehto. Menet hiusten leikkaukseen ja päädyt siilipääksi. Ihmisten välinen luottamus rapautuu, valeammattilaiset vaanivat kaikkialla.