Olo on erikoinen: vartalo on väsynyt, mieli toimii normaalisti. Tai sitten suorastaan vilkkaasti. Vartalon väsytti aerobic, vaan mieltä se ei pystynyt uuvuttamaan. Näin muutaman hikipisarani tipahtavan Maamiesseuran talon lattialle. Säästääkö hiki verta kaikissa tapauksissa, vai koskeeko se vain sotilaan uran valinneita?

Lukulampun alla.. 

Luin Kyösti Pietiläisen ja Juhan-Ville Kaarnakarin jo toisen yhteistyön tuloksen Sotapoliisi Petersin. Meno on entisenlaista, eli reipasta. Legioona ei hellitellyt sotilaskarkureitaan, vaan sen sotilaspoliisit saivat melko vapaat kädet näiden jututtamisessa ja käsittelyssä.  

Kirja on anekdoottimainen kuvaus Pietiläisen sotapoliisikokemuksista. Kirjallisen tyylinsä puolesta se kärsii mielestäni vielä samasta virheestä kuin edellinenkin, eli tietynlaisesta korkeajännityksen mallin mukaisesta ilmaisusta. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja tarina etenee humoristisestikin. Lukija kuitenkin kaipaa jotain lisää. Ehkä kaksikko vielä jonakin päivänä innostuu valaisemaan yleisöä siitä, mitä on legioonalaisen tunne-elämä. Saako legioonalainen olla romantikko ja voiko esimerkiksi rakastumista estää tapahtumasta? Pietiläinen oli sen verran kauan legioonan leivissä, niin että materiaalia varmasti riittäisi. Nyt lukemassani kirjassa kerrottiin karkureiden usein karanneen myös rakastumisen seurauksena. Minusta se on tavallaan romanttistakin, vaikkei kai kaikille riitäkään syyksi vaihtaa maisemaa.

Miehekkäällä lukemisella jatkoin Hannu Mäkelän romaanin parissa. Sen sankarina oli tuo muinaisten suomalaisten sankareista suurin, itse Väinämöinen. Moinen mies on hippusella runoutta maustettu suorasanainen kertomus Kalevalan tapahtumista. Mäkelän proosarunoinen kieli on nautittavaa, siinä on aito kalevalainen maku. Vanhan miehen veto nuoriin naisiin kuvataan rehellisesti, kuin myös siitä seuraava tuska. Naiset ovat kuitenkin Väinämöiselle enemmän esineitä kuin ihmisiä: Ainon kuoltua mies vain lähtee etsimään uutta naista. Olennaista on löytää kaunis nuori nainen, alkuperällä tai nimellä ei niin väliä. Väinämöinen on itsekäs halussaan ja hiukan säälittäväkin, kuten itsekkäät ihmiset joskus ovat.