Huomasin tänään Nupun näyttävän ihan kuutilta! Jo pitkään olen katsellut sitä miettien sen tosiolemusta, sen pinnan alle kätkeytyvää toteemieläintä (voiko eläimellä olla toteemieläin?) ja nyt sen tajusin. Kuuttipa hyvinkin! Silloin siinä on erityisen paljon kuuttia, kun se juoksee korvat pitkin niskaa painautuneina. Silloin korostuu sen vaaleus, pään pyöreys ja silmien tummuus.
Eläimissä, kuten ihmisissäkin, vilahtaa ajoittain muiden lajien piirteitä. Minulla oli kerran ystävällinen äidinkielenopettaja, jossa oli hitunen hevosta. Hevosen tavoin hän oli pääasiassa kesy, mutta silti hiukan säikky ja vauhkokin. Nupussa vilahtaa kissa, jyrsijä ja nyt kuutti. Joskus se myös kiemurtelee sohvassa kuin käärme. Mutta muuta käärmemäisyyttä siinä ei ole.
Minä samaistun kyyhkyseen. Sen olen tainnut jo sanoakin. Kujerran pehmeästi ja olen rauhaa rakastava. PuoLiskoinen sanoo, että jopa ötökkää kieltäessäni on ääneni lempeä. Minun suussani ei kuulostaa kai pehmeältä ja makealta kuin huvipuistohattara.
Famu falsetissa – 17:40, Keskiviikkona 18. Marraskuuta 2009.:
Työpaikallani keslkusteltiin kerran siitä mitä eläintä kukin muistuttaa. Minun sanottiin sen sijaan muistuttavan hyvinpaistunutta lettivehnästä. Minullako lettivehnäsen sielu?
Ninni – 20:46, Keskiviikkona 18. Marraskuuta 2009.:
Tuo oli hassua. 🙂 Onpa sinulla huumorintajuisia kollegoja.. 🙂 Tavallaan tuo oli myös aika herttaista – siitä tulee mieleen lämmin, ihana ihminen, hyvä sielu.
Ansku – 18:01, Lauantaina 21. Marraskuuta 2009.:
”ystävällinen äidinkielenopettaja, jossa oli hitunen hevosta”
Nyt tuli kyllä niin hassuja mielikuvia, ettei mitään rajaa! 🙂 Mutta tiedän kyllä mitä tarkoitat, minäkin olen usein törmännyt ihmisiin, joista välittömästi tulee mieleen joku eläin. En siis tosiaankaan tarkoita mitenkään ikävässä mielessä, vaan yksinkertaisesti jotkin piirteet muistuttavat eläimestä.