Olen viihdytellyt itseäni katsomalla kaksi oivaa elokuvaa. Molemmissa on suuressa osassa Diane Keaton. Jotain annettavaa-elokuvassa hän esittää viisikymppistä Erica Barryä, joka opettaa nuorempien naisten lumoissa olevalle vanhalle ketulle (Jack Nicholson) pari asiaa rakkauden olemuksesta, sen ennakoimattomuudesta. Perheen jalokivessä Diane Keaton esittää aikuisten lasten äitiä Sybil Stonea, joka on huolissaan pojastaan tämän morsianvalinnan vuoksi. Epäsopivaa, jäykän tärkeilevää morsianta esittää Sarah Jessica Parker
Kummassakin roolissaan Diane Keaton esittää kaunista ja lämmintä, kypsän viehättävää naista. Jotain annettavaa-elokuvassa hän on fyysisesti niin lähellä täydellisyyttä, että se on melkein pelottavaa. Sitä taustaa vasten katsottuna Jack Nicholsonin esittämän Harry Sandbornin vimma jahdata itseään 30 vuotta nuorempia naisia tuntuu tyhmältä.
Tahtoisin itse olla ikääntyneenä kuin Keatonin roolihahmot. Elämää kokenut, elämää tunteva, mutta ei katkera. Jotain annettavaa oli todellinen helmi. Kuinka usein muka Hollywood näyttää kypsien ihmisten välistä rakkautta romanttisella, kauniilla ja hauskalla tavalla? Ja kuitenkin tämä aihepiiri on monelle läheinen ja ajankohtainen. Elinikä pitenee ja se tarkoittaa myös enemmän mahdollisuuksia rakastaa.
Janne B. – 21:48, Sunnuntaina 20. Syyskuuta 2009.:
Mä tykkään myös D. Keatonista kuten useista muistakin ”vanhoista” näyttelijöistä, kuten vaikkapa Meryl Streep(kö se nyt on).
(Mie muuten en tahdo ikääntyneenä olla kuten Jack N. ! Yök.)
Ninni – 21:53, Sunnuntaina 20. Syyskuuta 2009.:
Jack N. on tosiaan aika ankea. 🙁
Siinä Jotain annettavaa-elokuvassa oli huvittava kohta, kun ikääntynyt rakastaja oli sydänkohtauksensa takia sairaalassa hoidettavana. Lääkäri oletti automaattisesti hänen olevan nuoren tyttöystävänsä ISÄ. Ja kun erehdys korjattiin, niin seuraava oletus oli, että kyseessä on siis ISOISÄ. 🙂