Uutismaailmaa ovat viime aikoina dominoineet Michael Jacksonin kuolemaan liittyvät tarinat. Olipa minullakin 12-vuotiaana Thriller-levy kokoelmissani ja voin sen hyvin myöntää. Siihen se ”fanittaminen” omalta osaltani jäikin. 12-vuotiaalle popin kuninkaalla oli jotain sanottavaa, mutta sitä vanhemmalle ei. Iän kertyessä miehen tempaukset alkoivat vaikuttaa aina vain arveluttavammilta. Ehkä hänen maailmansa vetosi ihmiseen, joka oli vasta muotoutumassa ja kuoriutumassa lapsuudestaan. Siinä elämän vaiheessa rihkaman loisto ja kullan kimallus, satu ja todellisuus löivät sulassa sovussa kättä toisilleen. Aitojen asioiden arvostus ja kaipuu syntyy vasta myöhemmin.
Me kuolemme kuten elämme: hautajaisistakin tuli viihdetapahtuma. Nokin tiedonjyvän: viihdetaiteilijan arkku oli 14 karaatin kultaa. Sellaista kultaa käytetään Suomessa sormuksissa ja muissa koruissa. Minusta tuollainen kultakirstu on käsittämättömän mauton keksintö. Sanoisin sitä epäkristilliseksi hengeltään, mutta Jacksonhan olikin kai kääntynyt muslimiksi. Ehkä hänet haudattiin oman kulttinsa mukaisesti eikä niinkään minkään virallisen uskonnon hengessä.
Kaikista vastaanvenkoiluyrityksistä huolimatta kuolema on viimeinen suuri tasa-arvoistaja. Olipa arkku sitten puuta, kiveä tai kultaa, niin sen sisällä on aina sitä samaa. Multaa nimittäin. Sama kohtalo odottaa niin keisaria kuin kerjäläistäkin.
Suomessa ei kai ole mahdollista tulla haudatuksi ihan vain liinaan käärittynä ja se on valitettavaa. En usko viimeisen matkan muuttuvan siitä yhtään paremmaksi olipa matkavälineenä sitten mikä hyvänsä. Tuonpuoleisessa ei ole mitään VIP-tiloja – tai jos on, niin niiden jakoperuste poikkeaa radikaalisti tämän maailman arvostuksista.
Janne B. – 12:18, Perjantaina 10. Heinäkuuta 2009.:
Muistan joskus jostain lukeneeni, että MJ halusi että hänet syväjäädytetään jotta tyyppi voitaisi herättää henkiin vuosikymmenien päästä lääketieteen kehittyessä. Mahtaako olla nyt siellä kultaisessa arkussa hiilihappojäässä odottamassa uudelleensyntymistään.
Ansku – 16:20, Perjantaina 10. Heinäkuuta 2009.:
Erikoinen oli kyseinen persoona, vähän niin kuin ei olisi koskaan kasvanut pikkupojasta aikuiseksi. Minäkin katsoin muistotilaisuuden, ja jäi tunne, kuin perheenjäsenet olisivat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ollakseen itse esillä. Perheenjäsenten pitämät puheet olivat ehkä tunteettomampia, kuin itse Jacksonin ystävien.
Oltiin Jacksonin ”tempauksista” (tai oletetuista sellaisista – kuka tietää mikä niistä oli totta, mikä median tai ahneiden ihmisten keksintöä) mitä mieltä tahansa, musiikkia se mies osasi tehdä. 🙂
Ninni – 21:28, Perjantaina 10. Heinäkuuta 2009.:
Janne B, huh, onpa kamala ajatus. 🙁 Ihan vatsaa vääntää. PuoLiskoisen kanssa tänään puhuimme tästä asiasta ja minä ihmettelin, että kas kun joku älyn jättiläinen ei haluaisi tehdä Jacksonille samaa kuin Leninille. (Mausoleumi, esillepano) Se vielä puuttuisi.
Ansku: pakkohan se on uskoa, että osasi musiikkityön, sen verran monet ihmiset kuitenkin ostivat levyjään. Enpä seurannut hautajaisia, joten en tiedä mitä perhe puhui siellä.. Kai heillä oli paljonkin ristiriitoja, perheensisäisiä sellaisia.