Se taipuu

Ulkona myrskyää. Katselin juuri ikkunasta pihalle ja jäin pitkäksi aikaa niille sijoilleni. Tuuli on lyönyt ennen niin vankasti seisovat lupiinit nurin. Pihavaahtera tanssii tuulen kanssa: se taipuu, taipuu aina vain enemmän, kunnes tuntuu kuin sen enempää ei enää voisi. Sen taivutukset ja varistelut ovat oikeasti tanssillisia, siitä tulee mieleen modernin tanssin liikekieli. Katson sitä kauan ja mitä kauemmin katson, sen enemmän puu näyttää puuksi puetulta tanssijalta.

Joskus lapsena menin sateenvarjon kanssa ulos tällaisella ilmalla. Toivoin tuulen nostavan minut mukaansa kuin minkäkin Maija Poppasen. Mutta ei niin koskaan käynyt. Tuulen voiman tunsi siinä kädessä, joka piteli sateenvarjoa. Siinä tuntui nykiminen.

Elokuvia sadepäivän ratoksi

Katselin Moira Shearerin tähdittämän, sopivasti balettiaiheisen elokuvan The Red Shoes. Elokuvassa Shearer esittää eteenpäin pyrkivää tanssijaa, joka joutuu valitsemaan tanssin ja tavallisen elämän välillä. Baletin johtaja on suorastaan demoninen vaativuudessaan, eikä sallisi tanssijoilleen minkäänlaista yksityiselämää ammatin ohella. Ristiriita syntyy ballerinan rakastuttua nuoreen säveltäjään. Punaiset kengät ovat jalassa, sadusta tutun tragedian ainekset koossa. Kaksi tuntia tanssia ja kuohuvia tunteita, uhrauksia ja luopumista – hyvä tapa viettää koleaa kesäpäivää.

Toinen katsomani elokuva liikkui sekin taiteen maailmassa keskittyen Eino Leinon kohtaloihin. Runoilija ja muusa oli tekeleen nimi. Esko Salminen esittää Leinoa ja tekee sen hyvin ainakin minun vaatimattoman mielipiteeni mukaan. Siihen hyvät puolet jäivätkin. Elokuva on kummallisen hajanainen ja sirpalemainen leinokuvaus. Onerva ja Leino näyttäytyvät sopertelevina juoppoina (mitä he tietysti ajoittain olivatkin) enemmän kuin runon ruhtinaana ja ruhtinattarena. Elokuvan nimi antoi aavistaa Onervalla olevan suuren roolin, mutta oikeastaan se oli kutistunut minimiin.