Joskus kevät katkeaa ja toukokuinen päivä voi olla kuin suoraan syksystä. Luonto on vaaleanvihreissään, mutta taivas on harmaa ja sataa. Tuulessakin on syksyinen vire. Sellaisina päivinä pidetään poolokauluspaitoja ja juodaan paljon teetä. Mennään kirjastoon ja lainataan Ingmar Bergmanin mustavalkoisia elokuvia. Pohditaan kellariin vangittuja ihmisparkoja. Tällaisia asioita tehdään syksykevätpäivinä – tällaisia asioita minä olen tehnyt tänään.

Pari päivää sitten televisiossa näytettiin Beck-elokuva, jossa selvitettiin maakellariin kuolleen pikkutytön mysteeriä. Elokuvassa kyse ei kuitenkaan ollut sellaisesta Itävallan tyyppisestä Natascha Kampusch/Elisabeth Fritzl-tilanteesta, vaan tarina osoittautui aivan erilaiseksi eikä siihen liittynyt seksuaalista väkivaltaa. 

Tuo Beck-elokuva ja jokin aika sitten näytetty dokumentti venäläisistä kellaritytöistä on taas nostanut asian mieleni pinnalle. Onko tällaisia tapauksia (isä tai joku muu vanhempi mies kaappaa, vangitsee ja rääkkää tytärtään tai jotain tuntematonta naista) aina ollut ja ne ovat vasta nyt tulleet julki? Vai ovatko ne oman aikamme ilmiö?

John Fowles-kaudellani luin hänen kirjoittamansa Neitoperhon. Muistan silloin ajatelleeni, että koko idea kellarin varustamisesta vaivihkaa jonkun tuntemattoman tytön vankilaksi on absurdi, naurettava, mahdoton. Minusta se ei ollut uskottavaa. Kaikki se vaivannäkö, kaikki se hankaluus – ja miksi? Sen vuoksi, että saisi pitää tuntematonta ihmistä vihamielisenä vankinaan. Ei kovin todennäköistä, mietin silloin.

Nyt John Fowles tuntuu pelottavan tarkkanäköiseltä ja aikaansa edellä olevalta. Neitoperho on paitsi veret seisauttavan jännittävä myös profeetallinen, siinä on kaikki kohdallaan – se vain kirjoitettiin liian aikaisin. Kirjaa lukiessani pidin uskottavana sitä, että hullun kaappaama Miranda kuolee. Romaanissa siihen ei kulunut pitkääkään aikaa: kellarin kosteus ja hoitamaton flunssa saivat sen aikaan. Nyt olen saanut nähdä, että kellariin vangitut voivat oikeasti elää vuosikaudet ja juuri tätä en missään romaanissa olisi pitänyt uskottavana. Totuus on jälleen kerran tarua ihmeellisempää.

Mietin miksi näiden rikosten tekijät ovat aina miehiä? Onko sitä edes sallittua pohtiakaan, vai osoittaako pohdinnalla jo epäsuoran syytöksen miessukukuntaa vastaan. Mutta oikeasti – miksi? Onko se sitä, että miehet ovat keskimääräisesti naisia suurempia ja vahvempia ja "tilaisuus tekee varkaan"? Jos voimasuhteet olisivat toisinpäin, niin raahaisimmeko me naiset miehiä kellarivangeiksemme? Enpä usko.

Minussa tilaisuus ei saisi aikaan varasta. Ei voisi vähempää innostaa ajatus alkaa remonttitöihin autotallin tai varaston muuttamiseksi vankilaksi. Enkä suoraan sanoen tiedä mitä tekisin vangitulla miehellä alakerrassa. Mitään hyötyä sellaisesta ei olisi ja kärsimyksen näkeminen ahdistaisi minua suunnattomasti. Ja riittäisihän siinä palvelemista, ruokkimista, huoltoa, vaivaa kaikenmoista.