Iltaa kohti olo muuttuu yhä vain flunssahtavammaksi. Niistää saa usein ja yskäkin tuntuu tekevän tuloaan. Huomenna haen auringonhattu-uutetta ja C-vitamiinia, jos ei olo parane.

Luin Taru Stenvallin Herrojen ja narrien näyttämöllä. Taru Stenvall on parhaiten tunnettu Marskin tarjoilijana: hän oli yksi niistä luottonaisista, joiden harteille sotavuosina lankesi päämajan miesten ja arvovaltaisten vieraiden ruokkiminen. Muistelmateoksessaan Stenvall avaa uusia näkymiä niin Mannerheimiin kuin hänen kenraaleihinsakin. Univormun sisällä oleva yksityinen ihminen astuu esiin. Nämä muistelot ovat kiehtovia, mutta kiehtovia ovat myös sodan jälkeiset tapahtumat.

Taru Stenvall on ollut kosketuksissa Olavi Paavolaiseen, Urho Kekkoseen, Keskon Ilmo Nurmelaan ja Nesteen Uolevi Raateeseen. Neuvostoliiton lähetystöneuvos Stepanov vilahtaa hänkin kirjan sivuilla moittimassa suomalaisten naisten ulkomuotoa ja muistuttamassa, ettei Neuvostoliitossa Marski ole korkeassa kurssissa. Työpaikkoja on ollut monia: Stenvallin CV:stä löytyvät niin Kalastajatorppa kuin Kulosaaren Casino ja Sillankorva. Taru Stenvall toimi ravintola-alalla vaativien ja laatutietoisten asiakkaiden aikaan. Silloin ei tarjottu asiakkaille Blå Bandin lisää-vain-vesi -kastikkeita.

Pidän tällaisista kärpäsenä katossa-muistelmista. Sihteerit, tarjoilijat ja siistijät näkevät usein ihmisestä sellaisia puolia, joihin eivät muut tutustu koskaan.

Minä itse

Minä on vanha juttu. Sanojen synty kertoo minän alkuperäksi 14 000 vuotta vanhan nostraattisen maailmankielen sanan mi. On siinä historiaa riittämiin, mikäli tieto paikkansa pitää! Itse taas on alunperin tarkoittanut varjoa, sittemmin ihmisen sielua, varjoihmistä ja kaksoisminää, jonka elämä jatkuu ruumiin kuoltua.