Katsoin Tarkovskin Solariksen ja olen ollut sen jälkeen hiukan oudossa mielentilassa. Sekaisin alakuloisuuteen taipuvaista mielenrauhaa ja toivottomuutta. Tarkovski on mieltynyt Bachiin – niin olen minäkin. En kuitenkaan ole varma suosittelisinko elokuvaa masentuneille ihmisille. Toisaalta paljonhan riippuu tulkinnasta, asiat voi nähdä niin eri tavoin. 

Viikonlopun masentaviin hetkiin kuului myös Matti Paloheimon kirjan lukeminen. Uskomisesta on ohkaisen teoksen nimi. Jos paavin Jeesus Nasaretilainen edustaa minulle kirjallista päivää, niin Paloheimon Uskomisesta on sanoista koostuva yö. Paloheimo on luterilainen pappi, joka ei kuitenkaan toimi virassa. Uskomisesta–kirjassa hän paljastaa (aikamme suosikkisana) epäilyksensä ja kritiikkinsä kirkkoa kohtaan. Mitään uutta tässä ei kuitenkaan tule esiin: kirkkoa on aina osattu kritisoida milloin mistäkin pahuudesta. Vaikea olisi määritellä Paloheimon vakaumusta – olisiko agnostikko lähellä totuutta? Minä en saanut tästä kirjasta paljoakaan, mutta voihan sen kirjoittamisella olla jotain merkitystä kirjailijalle itselleen. Omalta kohdaltani kallistun kyllä enemmän paavilaisuuteen kuin paloheimolaisuuteen.