Aika ajoin Suomessa paheksutaan lasten ja nuorten alkoholinkäyttöä. Se ei kuitenkaan ole vain meidän aikamme ilmiö, tätä valaisee esimerkiksi Kirsi Vainio-Korhosen Sophie Creutzin aika: aateliselämää 1700-luvun Suomessa. 1700-luvun sirosteleva ja tunteellisuuteen taipuvainen kulttuuri ei piirtänyt lapsen ja aikuisen välistä rajaviivaa niin ehdottoman tarkasti kuin tämä meidän aikamme tekee. Tanssiaisissa ja muissa sosiaalisissa riennoissa oli mukana 12-14-vuotiaita teini-ikäisiä.

Ja viini maistui. Vuoden 1758 tilien mukaan, kertoo kirja, haettiin 12-vuotiaalle silloiselle Ruotsin kruununprinssille päivittäin litra ranskalaista viiniä kuninkaallisista viinikellareista. Hiukan myöhemmin, 1820-luvulla, 13-vuotias Calle von Born viettää vappua monenlaisten maistuvien viinien parissa.

Mutta siirrytäänpä faktasta fiktioon. En usko kenenkään ihan helposti unohtavan pikku episodia Jane Austenin romaanissa Ylpeys ja ennakkoluulo, joka sijoittuu ajallisesti näille samoille seuduille: noin kymmenvuotiaalta vaikuttava Charlotte Lucasin veli haaveilee Darcyn asemassa pitävänsä "laumaa kettukoiria" ja juovansa pullon viiniä joka päivä. Rouva Bennet sanoo pojan tuolloin juovan paljon enemmän kuin mikä olisi hyväksi hänelle. Viini kuului siis ainakin jossain määrin osana hyvinkin nuorten lasten elämään, vaikkei sen ylenmääräistä käyttöä hyvällä katsottukaan. Austenin nuoret naishenkilöt osallistuvat myös hyvin nuorina aikuisten tanssiaisiin ja joskus arvaamattomin seurauksin. 

Erona tähän päivään voitaisiin ehkä pitää alkoholijuomien nauttimista yhdessä aikuisten kanssa, samassa sosiaalisessa viitekehyksessä ja siis myös valvovan silmän alla. Tätä lehdistä tuttua nykyistä lasten kaljoittelukulttuuria (ostetaan huikea määrä olutta, juodaan se kaupungilla yhdessä samanikäisten kanssa, valvotaan yöt) ei oikeastaan voi verrata 1700-luvun elämään. Otsikkoon palatakseni: elettiinpä ennenkin, tosiaankin, muttei silti ojast´ oltta juotu. Se puuha voi olla yleisempää nykyisin.