Mitkä kaksi ammattiryhmää eivät koskaan tulisi kestämään tulosvastuuseen joutumista? Minäpä kerron: astrologit ja erilaiset terapeutit, eli ammattiymmärtäjät. 

Omaan nuoruuteeni verrattuna rahaa on palanut paaleittain nuorten mielenterveysavun projekteihin, erilaisia auttamisen muotoja on ideoitu ja toteutettu. Samaan aikaan voisi sanoa pahoinvoinnin vain kasvaneen – jos siis uskoo näitä tutkimustuloksia, joiden mukaan 20% nuorista on jollakin tavalla mielenterveysongelmaisia.

Niinpä niin, jos siis uskoo. Minä en usko, en ainakaan varauksetta. Nuo arvioinnithan perustuvat käsittääkseni suurelta osin kaikenlaisiin itsearviointeihin. Kenelläpä ei olisi teini-iässä ollut hetkiä, jolloin ykkösestä vitoseen-skaala ei riittänyt oman pahan olon mittaamiseen. Sellaista on murrosikä. Itse asiassa sellaista on joka ikä.

Todellisuus on kuin piparkakkutaikina. Se on mitä se on. Kulttuuri toimii suodattimena, muottina, jonka mukaan syntyy erilaisia piparkakkuja. On sydänmuottia ja on muumimuottia, on tähteä ja nissenassea. Taikina on silti sitä samaa. Tässä todellisuudessa elämiseen liittyvää ahdistusta on ollut aina, mutta sen selittäminen ja siihen reagoiminen vaihtelee.

Meille on viime vuosikymmeninä rantautunut amerikkalaistyyppinen terapoiva Dr. Phil-kulttuuri. Sillä syntyy sellaista tekojen tulkinnan piparkakkua, että mahdollisuuksien mukaan kaikki ihmiset selitetään sairaiksi ja edesvastuuttomiksi. Elämä taas ymmärretään liian vaikeaksi elettäväksi ilman "ammattilaisten" apua. Näin syntyy oman elämänsä invalidien joukko, uhrien yhteisö, jossa kaikki haluavat antautua hellittäviksi ja ymmärrettäviksi (hintaan n euroa tunnilta). Jossakin muualla johonkin toiseen aikaan ei ajateltaisi näin, eikä etsittäisi ratkaisua terapeuttien luota. Mutta kaipa tämä tie on kuljettava loppuun kun kerran sille on lähdetty. Mitähän vielä mahtaakaan olla edessä, jännityksellä odotan. 

Tovea, taas kerran

Luin Helen Svenssonin toimittaman kirjan Toven matkassa: muistoja Tove Janssonista. Kirja on suhteellisen tuore tapaus vuodelta 2002, eli kirjoitettu Tove Janssonin jo kuoltua. Ihastuin tähän pieneen muistojen kirjaan, johon oli viisaasti valittu Tove Janssonin eri puolia valottavia muistoja ja artikkeleja. Kirjoittajien joukosta löytyy taidekriitikkoja, teatterialan ammattilaisia ja Tove Janssonin ystäviä ja sukulaisia. Sekä tietysti kirjallisuustieteilijöitä, jotka pohtivat muumikirjallisuutta eri kanteilta. 

Vaikea sanoa miksi näin aikuisena olen löytänyt muumit. Lapsena ne eivät olleet minulle mitenkään tärkeitä, oikeastaan en edes pitänyt niistä mainittavammin. Tove Janssoniin tutustuminen – ja ihastuminen – tapahtui minulla Kuvanveistäjän tyttären ja Kesäkirjan myötä. Aikuisille suunnattujen kirjojen kautta olen sukeltanut myös lapsille tuttuun muumimaailmaan.