Luin jokin aika sitten lehdestä korkean verenpaineen ja hoitamattoman, korkean kolesteroliarvon olevan yhteydessä myös muistisairauksiin. Alkoi huolestuttaa: nyt tunnen varsinaista supersyyllisyyttä jokaisesta syödystä suolanmurusesta. Välillä tulee sellaisia kausia, kun sitä päättää huimapäisesti antaa mennä vaan, mutta sitten tulee joku lehtijuttu tai television tarjoama kauhupätkä tuoden pelon tullessaan.

Minulle Alzheimer on varsinainen peikko. Ajatuksena se on kauhea. Nyt muistillisena ihmisenä voin ajatella, etten haluaisi elää Alzheimer-potilaana*. Ajattelen tämän ajatuksen tietoisesti, täydessä minuudessani. Sairastumisen tapahduttua ei itse välttämättä edes tajuaisi omaa tilaansa ja sitä, ettei ole enää oma itsensä siinä mielessä kuin nyt. Ympäristö sen tajuaisi ja se siitä kärsisi. Itsestä voisi tuntua kuin koko muu maailma olisi tullut hassuksi. Pelkään sitä suhteellisuuden tajun menettämistä, kyvyttömyyttä tajuta omaa tilaansa ja ympäröivää todellisuutta. Ehkä samasta syystä ajatus järjen menettämisestä (=vakavasta mielisairaudesta) on minusta niin pelottava.

Olisikohan mahdollista laatia jonkinlainen toimintatestamentti Alzheimerin varalta: täysissä sielun ja ruumiin voimissani tahdon, että jos sairastun tähän, niin menetelkää näin-ja-noin? Ei se taida olla mahdollista, ei ainakaan jos se sisältäisi jotain lainvastaisena pidettävää.

Lämmin

Lauantai oli kuumempi perjantaita. Olimme PuoLiskoisen kanssa liikkeellä: uhmasimme kaikkialle tunkevaa lämmintä ajamalla Turkuun asti. Kiertelimme väsyneesti eri paikoissa ja minä etsin keittiöön sopivaa pöytäliinaa, mutta aika tarmottomasti sittenkin. Tympäännys kasvoi ja sitten palasimmekin kotiin. Vaihdoimme laiskasti pari sanaa ilmastointilaitteista, mutta ne sanat tuskin johtavat minkäänlaiseen toimintaan. Ne olivat vain lämpimän sanoja ja ne unohtuvat hellekauden jälkeen.

*) Ihminen on tietysti aina ihminen, aina arvokas oma itsensä, mutta minusta ihminen on myös muistojensa summa. Vanhat kreikkalaiset olivat viisaita antaessaan muistille oman jumalallisen personifikaationsa Mnemosynen muodossa. Jos minulla ei olisi muistojani, niin en kokisi olevani oma itseni, vaikka ajokortissa kuinka lukisi oma nimi ja kaikki kohtelisivat minua Ninninä niin kuin aina ennenkin.