Mitä Dante todella sanoi?

Luin Jari Ehrnroothin oivallisen Intiaaninunta. Kyseessä on yritys päästä Danten pään sisään, päästä Danten maailmaan, selittää ja tulkita Jumalainen näytelmä. Ei sen enempää eikä vähempää! Osa ohuesta opuksesta on kirjoitettu ikään kuin 1300-luvun aikapaikallisuudessa, Dante Alighierin itsensä kokemana. Tutkija ja tiedemies päästää mielikuvituksensa valloilleen ja lopputulos on nautittava.

Mietin usein Dantea ja hänen rakkauselämäänsä. Danten Beatriceaan kohtaan tuntema ikuinen rakkaus liikutti ihmisiä ennen – nykyisin luultavasti niillä tuntemuksilla päätyisi vain psykiatrin sohvalle ja saisi pakkomielteisen diagnoosin. Tai vielä pahempaa: leimautuisiko Dante tänä päivänä stalkkeriksi? Onneton ajatus.

Pystyykö oman aikamme ihminen edes käsittämään rakkautta, joka ei koskaan saanut fyysistä täyttymystä? Ja olemmeko sen vuoksi 1300-luvun ihmisiä rikkaampia – vai sittenkin köyhempiä? Meille rakkaussuhteen fyysinen toteuttaminen on vain ajan kysymys: ensimmäisillä, toisilla tai kolmansilla treffeillä. Ajatus rakkauden jatkumisesta ilman pienintäkään mahdollisuutta ihokontaktiin tuntuu absurdilta. Kuinka kauan meidän aikamme ihminen tunteilisi ja huokailisi ihmisen perään, jota ei syystä tai toisesta voi jakaa ruumistaan kanssamme.

Kun ei ollut mahdollisuutta rakastaa ruumista, niin rakastettiin sielua. Kun voidaan rakastaa ruumista, niin ei tarvitse rakastaa sielua (itse asiassa sen olemassaoloon ei edes tarvitse uskoa). Siinä ero meidän ja 700 vuotta sitten eläneiden ihmisten välillä.

Laiskurin lauantai

En baletoinut, en käynyt kirjastossa. Nukuin.

Tammikuu on minulle vaikeaa aikaa: hiukan samaa kai kuin mitä kokevat kevätväsymyksestä kärsivät. Joka vuosi tuntuu kuin olisi väsynyt talveen, se tulee aina tähän samaan aikaan. Joulun jälkeen tulee talviväsymys, jatkuva unetus ja tunne kuin eläisi hidastetussa filmissä. Sitä keittää teetä ja jättää teen jäähtymään ja kaataa sen pois. Pesee pyykkiä ja jättää ne koneeseen tuntikausiksi, kunnes saa itsestään irti laittaa ne kuivauskaappiin. Menee suurin ponnistuksin kauppaan ja unohtaa puolet siitä mitä piti ostaa.

Onneksi helmikuu on jo ihan oven takana!