Meitä ei tehty kestämään

Voi ihmisen heikkoutta. Lihasta ja luusta valmistettu kokonaisuus ei yksinkertaisesti ole tehty kestämään.

Oikea olkavarsi on edelleenkin kaikkea muuta kuin kunnossa. Kontemploin taas kerran lääkäriin hakeutumisen vaihtoehtoa. Inhottaisi päätyä tähän ratkaisuun, kun edellisestä itse aiheutetusta vaivasta – pilates pilasi selän – ei ole erityisen pitkä aika. Silloin lääkärikäynti johti tympeään & tarpeettomaan röntgen-kokemukseen. Nyt saattaisi käydä samoin. Selkä parani itsestään, miksi olkavarsi ei voi tehdä samaa?

Käsivaivojen joukkoon voidaan laskea myös kaksi tulehdusta, molemmat nyt samanaikaisesti etusormissa. Oikeasta kädestä ei olisi niin väliä, mutta vasemman etusormen ongelma on ikävämpi vasenkätiselle ihmiselle. Kaiken lisäksi pitää aloittaa siivouskoettelemuskin tänään.

Siivousmusiikki on jo valmiina: Billie Holiday laulaa välillä haikeasti New Yorkin syksystä ja välillä riemastuttavasti kaikkea muuta kuin hienosta romanssista: ”I might as well play bridge with my old maid aunts, I haven’t got  a chance, this is a fine romance.” Käsiongelmat eivät onneksi estä tanssia: laulan ja tanssin Billien mukana ympäri taloa. Välillä teen PuoLiskoisen, vanhan jujutsun harrastajan, ”high kickeiksi” kutsumia liikkeitä, jotka meille tanssin harrastajille ovat paremmin tunnettuja grand battement jeté’inä.

Hankintojen hurmaa

Tilasin taas nettikirjakaupasta kasan kirjoja, kaikista hyvistä aikomuksistani huolimatta. Myöhäinen ilta on vaarallinen ajankohta, silloin kiusaus Hankkia Netin Kautta on suurimmillaan. Muutenkin minua vaivaa joku kauhea ostosobsessio: tuntuu pakottavaa tarvetta investoida käsilaukkuihin ja huivitkin houkuttavat. Vaatteiden viehätyksestä en edes viitsi alkaa tilittää.

Perustelin kirjaostoksia sillä (teko)syyllä, että 3.6. on sentään meidän Paulinojen, Paulojen, Pauliinoiden ynnä muiden päivä. Eli ostan siis lahjan itselleni.