Kultasuu

Tänään kirkko muistelee pyhää Johannes Krysostomosta. Hän sai lisänimensä Krysostomos, "kultasuu" kaunopuheisuutensa ansiosta*. Jostakinhan kertoo sekin, että vuosina 347-407 eläneen kirkonmiehen liturgiaa käytetään edelleenkin ortodoksisissa kirkoissa useimpina sunnuntaina. Ja jokaiseen pääsiäiseen kuuluu pääsiäisyön palveluksessa luettava Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarna. Kiinnostus tähän yli 1500 vuotta sitten eläneeseen pyhään ja hänen kirjoituksiinsa elää edelleen myös kirkon ulkopuolella: netistäkin löytää hänen kirjoituksiaan.

Kohtuudesta ja kohtuuttomuudesta

Ruoat ja juomat pakataan nykyisin riittämään vaikka koko komppanialle. Hämmästyksekseni huomasin, ettei suosikkijuomani (Pepsi Max) enää mahdu sille varatulle paikalle jääkaapissa. Pullo on kokenut Kasvun Ihmeen: puolestatoista litrasta kahteen. Pullon koko on suorastaan pelottava. Käsittelykin alkaa jo hankaloitua suuren koon vuoksi. Ja limua saa myös juoda kuin heikkomielinen: se ei ole mitään ikuisuustavaraa, sitä ei voi avata ja juoda pullollista vaikka muutaman viikon sisällä. Se laimenee, menee pahaksi. On juotava heti.

Leivätkin pakataan siinä kaihomielisessä 50-lukulaisessa visiossa, että suurin osa suomalaisista ihmisistä elää suurperheen elämää. Kuitenkin yhden tai kahden henkilön muodostamat pientaloudet ovat yhä useammin se tavallisin asumisen muoto. Enkä usko nelihenkisenkään perheen vetävän leipää kaksin käsin pelkästä syömisen riemusta.

Keksit, suklaat ja karkit ovat luku sinänsä. Muistan vielä ne ajat, kun dominopaketti oli puolikas siitä mitä se on nyt. Oli yksi keksipötkö pakattuna pahvirasiaan. Nykyisin kaksi pötköä on tavallinen annos, tai joskus jopa kolme.

Suklaalevyt ovat pian kuin tiiliskiviä, pitkiä ja paksuja järkäleitä. Fazer kunnostautuu erityisesti tässä näiden joulunajan levyjensä kanssa. 300 grammaisia!

Niinpä niin, laita leipä pakastimeen jos et syö sitä heti. Niin minä teenkin. Mutta mietinpä vain millaista kuluttajakuntaa ajatellen näitä nykyisiä elintarvikkeita tehdään ja pakataan. Missä ne kaikki suurperheet ovat, jotka tarvitsevat näitä jättimäisiä pakkauskokoja. Eipä ole kaupassa useinkaan tullut sellaisia vastaan.

*) Venäläisessä kulttuuripiirissä Ioann Zlatoust