Kävin tänään Raision pääkirjastossa hakemassa täydennystä kirjahyllyyn. Lainasin Joseph Mileckin kirjoittaman Hermann Hessen elämänkerran ja Tatjana Metternichin Muistojeni maan, jossa herää henkiin vanha keisarillinen Venäjä ja menneet päivät siellä. Löysin vielä kiinnostavan, joskin laihanlaisen, kuvauksen maalaispapin arjesta. Kirjan on kirjoittanut Christer Åberg, Lapinjärven ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra (ja taidemaalari siinä sivussa). Kirjan nimi ainakin on kiehtova: Pyhä kissa ja muita kohtaamisia.

DVD-hyllyä selatessani kohtasin jättiläisen. Elokuvat näyttivät hänen käsissään pahaisilta postimerkeiltä. Meitä ihmisiä on tosiaankin kaikkia eri kokoja! Mietin kuinka helppoa mahtaisi olla jättiläisen elämä. Ei koskaan tarvitsisi keittiötikkaita kotona ylettääkseen ylimmällekin hyllylle.

Jättiläisen täytyisi toisaalta oppia kärsivällisesti elämään muiden rajoitusten kanssa. Pitkäjalkainen iso ihminen saa tottua hiljentämään aina askeleitaan kävellessään jonkun pienemmän rinnalla. Ja entä jos kaupasta ei löytyisi riittävän pitkiä vaatteita? Helpompaa on lahkeista leikata liiat pois kuin kasvattaa niihin äkkiä viisi senttiä ylimääräistä kangasta! Pitkänä ja suurikätisenä ei myöskään ulotu helposti ahtaisiin paikkoihin. Ei jätti voisi tehdä kuten minä, joka saan käpäläni mahtumaan melkein minne vain, jopa roskiksen ja keittiönkaapin välisen seinän ahtaaseen tilaan.

En osaa päättää kumpi on parempi, elämä S-kokoisena vai XXL-koossa. Luultavasti päädyn pitämään XXL-elämää parempana, koska itse en elä sitä. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, jossa laiduntavat kiehtovan erilaiset ja itsestä poikkeavat olennot.

Potilas piristyy! Tauti väistyy!

PuoLiskoinen on kovasti paranemaan päin. Hän on pirteä ja yöt eivät enää kulu yskiessä ja niistäessä. Kuumettakaan ei ole. Lopullinen tulikoe on tietysti päivä työpaikalla ja kuinka sen jaksaa.