Kirjoista ja korteista

Sain tänään pääsiäiskortit postitettua. Ei, en aio laittaa kuvia niistä blogiin, tänä vuonna se olisi suoranaista kidutusta. Korteista tuli nimittäin hyvin alkeellisia. Päiväkotien hoidokit tekevät tyylikkäämpiä. Mutta sille ei nyt voi mitään, täytyy vain toivoa vastaanottajilta suvaitsevaista mieltä. Pysyttelin turvallisessa tiputeemassa lähtemättä yrittämään mitään liian kunnianhimoista. Viime vuonna jonkun oudon hybriksen vallassa yritin jopa luonnostella ristiinnaulittua Kristusta korttiin, mutta siitä ei sen enempää – katastrofaalinen virhe.

Suuren viikon alkamisen kunniaksi mainittakoon myös, että sain PuoLiskoisen ja itseni ilmoitettua kesän ikonimaalauskurssille! Mikään ihan pieni saavutus tämä ei ole, koska kurssit täyttyvät minuuteissa. Kädet tärisivät hermostuksesta, kun näpyttelin netti-ilmottautumisia kaksin kappalein kilpaa kellon kanssa. Palkittiinpa vaiva kuitenkin.

Kuolemasta ja kuolemattomista

Luin Jörn Donnerin laihanluirun kirjan Kuolemankuvia. Kansikuva on kuin suoraan Mullan alla-televisiosarjasta kopioitu – ehkä tarkoituksella? Se jo antaa osviittaa sisällön suhteen, joka ei ole kovinkaan tuoretta tai omintakeista. En pääse eroon siitä häiritsevästä ajatuksesta, ettei tämän kirjan nimi oikeastaan vastaa sen sisältöä. Vanhenevan miehen tarkoituksettomuuden tunteesta voisi olla hyvä nimi, mutta tietysti liian pitkä.

Mielenkiintoisempi tuttavuus on sen sijaan ollut Rogel-Pol Droitin Esineiden luonto. Se avaa uuden näkökulman arkipäivän tuttuihin esineisiin, joita me ihmiset emme edes tajua ympärillämme. Droit onnistuu sanomaan avaimista, katulampusta, suolasirottimesta, klemmarista ja sängystä jotain sellaista, joka oikeasti saa katsomaan näitä esineitä toisin silmin. Onko sänky esine, vai onko se kokonaan toinen tapa olla? Avaruusalus kahden maailman välissä, sanoo Droit. Kun ihmisen asento muuttuu normaalista seisovasta asennosta istuvaan tai makaavaan, niin istumisen tai makaamisen mahdollistava esine on melkein näkymätön – se unohdetaan. Asennon myötä myös tapa katsoa maailmaa muuttuu.

Esineissä on sekin mielenkiintoinen piirre, että minusta ne pääsevät tässä maailmassa lähemmäs kuolemattomuutta kuin me ihmiset. Kirjoitin tästä jo aikaisemminkin. Muovikippo saattaa elää viisisataa vuotta, museoissa näkee paljon sitäkin vanhempia esineitä. Ihminen ei kestä aikaa, esine kestää paremmin. Minulle esineen merkityksellisyys syntyy siihen liittyvistä tarinoista. En ole koskaan jaksanut ymmärtää pakkomiellettä mahdollisimman kalliisiin esineisiin. Jos esineeseen kiintyy esimerkiksi siihen liittyvien tarinoiden vuoksi, niin sitä ei silloin suurin surminkaan myisi. Niinpä rahallinen arvo lakkaa olemasta merkityksellinen. Siitähän tulee juuri se tunnearvo, josta paljon puhutaan ja pitäisi puhua vielä enemmänkin.