Amok

Vielä ajatelma kansallisesta amokistamme: miksi riehua omassa koulussa? Yksinkertaisinkin kai tajuaa seurauksena olevan halveksunta ja huono jälkimaine. Jos "yhteiskunta" sapettaa, niin kohdevalinnan olettaisi olevan jotain ihan muuta: joko taloudellisen tai poliittisen valtaeliitin edustajat.

Jos suomalainen yhteiskunta on se suuri paha, niin Nokian pääkonttori kirpaisisi koulua enemmän. Näin minä ainakin järkeilisin. Tosin siitä ei kansan kiitosta heruisi: ulkomaiset osakkeenomistajat saisivat hyvän syyn siirtää pääkonttori pois Suomesta. Kultamunia muniva hanhi olisi typerää teurastaa. Arkadianmäki kai olisi johdonmukaisin paikka purkaa sisuaan, mutta tämähän ei ollut alun alkaenkaan mikään johdonmukainen temppu, joten se siitä.

Oma koulu on toki helppo riehumispaikka. Mikäpä sen yksinkertaisempaa kuin mennä ja räiskiä, kun ei ole pelkoa joutua törmäyskurssille jonkun kaapinkokoisen vartijan kanssa.

Siivousta ja Schildtiä

Olen taas siivoillut ja sotinut ikävystymisen tunnetta vastaan. Sain siivottua jääkaapinkin, ihan noin ylimääräisenä hyvänä. Ylijäämäaika on kulunut Göran Schildtin seurassa. Luin Epäilyn lahjan (ja loukkaannuin verisesti Bysantin ja ortodoksisen uskon puolesta, mielestäni aiheellisesti) ja nyt on menossa Odysseuksen vanavedessä. Schildtille oli kova pala huomata nykykreikkalaisten olevan jotain ihan muuta kuin Homeroon sankarit. 

Tämä ongelma lienee tuttu useimmille. Itse selviän pettymyksestäni syyttämällä reippaasti epäkohdista ottomaaneja. Sillä tavalla on mahdollista säilyttää myötämieli kreikkalaisia kohtaan, eikä kontrasti muinaisaikoihin käy sietämättömäksi. Selviytymismekanismi tämäkin!