En varmasti ole ainoa, jonka tietokone ei pidä kuumasta säästä. Ruudun alareunassa oleva prosessorin lämpömittari alkaa huidella huimissa lukemissa hyvin lyhyen käytön jälkeen. Aluksi lämpötila on maltilliset 45 astetta ja sitten se hyppää rajusti kymmenen astetta ylemmäs. Jos ei seuraa lämpötilan kehitystä voi kone pahimmassa tapauksessa jumittua tai sulkea itse itsensä liiasta kuumuudesta kylliksi saaneena. Ehdoton, mutta vähemmän hienovarainen tapa ilmoittaa, että nyt riittää kiitos.
Ajan rajallisuus pakottaa priorisoimaan. Mitä oikeasti tahdon nähdä internetin ihmemaassa? Mistä voin tinkiä ja mitä voin lykätä tuonnemmaksi? Tulevat mieleen ne kerrat, kun olen mielenkiinnon vuoksi rajoittanut jokaisen päiväkirjamerkinnän vaikkapa viiteen lauseeseen. Se tiivistää päivän ja karsii rönsyt pois. Sellainen on mukava kokeilu, mutta juuri ne rönsyt ovat muistamisen kannalta valtavan tärkeitä. Joskus kymmenien vuosien kuluttua merkintöjä lukiessani tahdon oikeasti tietää myös yksityiskohdat.
Sähköpostin lukemisesta ei voi lipsua. Siinä nimittäin voi olla jotain oikeasti tärkeää, jopa ratkaisevaa. Vaikka eipä silti, kyllä tavallinen postikin on viime aikoina tuonut mielenkiintoisia kirjeitä: poliisilaitos lähestyi minua. Kehtasivat huomauttaa minun ajaneen Raisiossa 58 kilometrin tuntinopeudella viidenkympin alueella. Kamera (vauhtipömpeli) oli tallentanut Rikokseni. Taas murskaantui yksi harhaluulo: kuvittelin nimittäin nopeusrajoitusten suhteen vallitsevan sellaisen sanattoman sopimuksen niiden joustavuudesta. Uskoin kuudenkympin alueella voivan ajaa ihan hyvin 70 kilometriä tunnissa ilman sen suurempia seuraamuksia. Kai nuo rajoitukset ovat sittenkin olevinaan absoluuttisia ja voin unohtaa sen mielikuvissa hellimäni sanattoman sopimuksen.
”Ole iloinen, etteivät liittäneet laskua mukaan”, totesi aina pragmaattinen PuoLiskoinen minun päivitellessäni muistutusta.
Ansku – 17:28, Perjantaina 3. Heinäkuuta 2009.:
Vaikkei saisi, minullakin on tapana pitää ajaessani vauhtia muutaman kilometrin sallittua ylempänä. Nyt olen yrittänyt väkisin keventää kaasujalkaa, kun radiossa toitotettiin mahdollista nollatoleranssia nopeuksien suhteen. Siis niin, että jo kolmen kilometrin ylinopeudesta sakot *räps* ja kortti voi lähteä, vaikkei ylinopeus olisi 20km/h-luokkaa…
Ninni – 20:47, Perjantaina 3. Heinäkuuta 2009.:
Sinäkin siis! 🙂
Joskus on säädetty niitä kameroita (=vauhtipömpeleitä siis) niin, että ne tosiaan reagoivat heti kun menee nopeusrajoituksesta yli! Mutta joskus ne on kai niin laitettu, että reagoivat vasta suurempaan ylinopeuteen. Kai aina ajoittain on jotain ”kampanjoita” meidän kaasuttelijoiden muistuttamiseksi niistä rajoista..
Tietysti ylinopeus – ainakin jos on selkeää kaahaamista – on väärin, mutta ei ole kiva sekään jos ihan nollatoleranssi otetaan.. On aika vaikea koko ajan vahdata mittaria, ettei yhtään menisi yli. Vähän pitää olla liukumaa sentään. 🙂
Yksi balettituttuni joutui poliisilaitoksella Keskusteluun, kun oli tullut useampi ylinopeusrike. Nekin olivat lähinnä vahinkoja, eli jossain oli joku entinen kahdeksankympin alue vaihtunut kuudeksikympiksi, eikä hän ollut huomannut. Oli silti ollut nolona!