Avainsana: kalenterin mukaan

by Ninni

28.1.814.

Tällä päivämäärällä kuoli idolini Kaarle Suuri. Pyreneistä Elbeen ja Tiberistä Pohjanmereen saakka ulottunut mahtava kristillinen yleisvaltakunta kuoli hänen mukanaan. Kaarle Suuren onnettomuus nimittäin oli sama kuin niin monen muun suuren hallitsijan: jälkeläiset eivät olleet hänen mittaisiaan miehiä.

Beethoven-kausi

Musiikillisesti meillä on menossa Beethoven-kausi. Vanhan CD-soittimen tehtyä (lopullisen) lakon hankki kiltti PuoLiskoinen tuon uuden, joka pystyy pyörittämään peräti viittä levyä sisuksissaan. Eikä ole kertaakaan sitä tehdessään vielä mennyt edes jumiin, ihme ja kumma. Nyt jokainen noista viidestä levystä on Ludwig vania.

Pian siirrytäänkin jo siihen vaiheeseen, jossa passioiden kuunteleminen alkaa olla sopivaa. Silloin Beethoven vaihtuu Bachiin. Ihan pian, mutta ei aivan vielä.

by Ninni

Hyvä Tuomas joulun tuopi

Päivät kalenterissa ovat juosseet jonnekin ja nopeasti. Olemme ehtineet Tuomaan päivään. Apostoli Tuomas Kaksosen päivänä piti vanhan kansan jouluvalmistelut olla jo valmiina, oluet pantuina, teurastukset tehtyinä ja leivonnaiset leivottuina. Näin kertoo ainakin ystävämme Kustaa Vilkuna Vuotuisessa ajantiedossaan.

Tästä päivästä jouluaattoon asti vietämme myös pesäpäiviä: talvipäivän seisauksesta kolme päivää eteenpäin aurinko on pesässään. Jos näinä päivinä aurinkoa ei ollenkaan näy, niin tiesivät esivanhempamme odottaa sateista kesää. Pienikin paiste taas kertoi tulevan kesän olevan aurinkoinen ja kuiva.

Mustanharmaa varis ja tuo armon valkokyyhky

Olimme eilen kirjastossa. Pakko oli hamstrata paljon luettavaa joulun päiviksi. Kävimme sekä Mynämäen että Raision kirjastoissa. Raision kirjaston pihalla näimme suuren, lihavan variksen. Mustanharmaana se käveli keikkuen nurmikolla, eikä oikeastaan näyttänyt pelkäävän meitä. Kaupunkilinnut voivat hyötyä vähän erilaisesta talviruokinnasta kuin mitä talipallot ja auringonkukan siemenet edustavat. Luulisi grillikioskien ja muiden vastaavien osaltaan pulskistuttavan lintuja: tule tänne riemulla, ota hampurilainen multa.  

Lainasin uudestaan Ingmar Bergmanin Laterna magican. Poliittista historiaa edustakoot Jukka Rislakin Maan alla ja En kyyneltä vuodattanut. Ville Tikkasen Partisaanien uhrit lainasin myös – pistää miettimään kaksi kertaa ennen partisaanivalssin hyräilemistä.

Lainasimme myös joululauluisen CD:n, kunhan ensin olimme varmistuneet siitä, ettei tonttu Torvinen seikkaile tällä levyllä. Inhoan sitä laulua oikein sydämeni pohjasta – valitettavasti se kuuluu aika usein näinä joulua edeltävinä päivinä autoradiosta. Muutenkin tuo koko tonttutematiikka saa itselleni melkein allergisen ihottuman aikaiseksi. 

Tämä CD nyt kuitenkin on kuin balsamia tonttuallergikolle. Adeste Fideles ja Tuo armon valkokyyhky eivät ärsytä. 

Armon valkokyyhky ei todellakaan lennellyt Myllyssä, jossa ostoksia teimme. Syvä sääli täytti mielen hullua ihmiskuntaa kohtaan. Jos ovat sodat käsittämättömiä, niin yhtä käsittämätön on joidenkin onnettomien taipumus lykätä jouluostokset viime tinkaan ja sitten kärsiä siitä. 

by Ninni

Kiitospäivää odotellessa

Hyvin on Suomeen rantautunut Halloween kurpitsoineen ja naamiaisineen. Seuraavaksi saamme varmaankin todistaa suomalaisen kiitospäivän (Thanksgiving) lanseeraamista. Ja vielä kun itsenäisyyspäivän siirrämme joulukuusta heinäkuulle, niin kaikki onkin täydellistä. Maailma ei pienene – sitä pienennetään. 

Vuoden 11. kuukausi, marraskuu, on toki omassa kulttuurissammekin ollut kuolleiden kuu. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto kertoo sanan marras ("maa makaa martaana") olevan vanhaa indoeurooppalaista perua ja merkitsevän kuollutta. Pyhäinmiesten päivällä on yli tuhatvuotinen perinne: vuodesta 835 alkaen on kristillinen kirkko viettänyt marraskuun ensimmäisenä päivänä kaikkien marttyyrien ja veritodistajien päivää. 

Vanhaan aikaan tätä päivää vietettiin Suomessa hartaudella: mitään meluisaa työtä – esimerkiksi puiden pilkkomista – ei saanut tehdä. Aattoyönä liikkuivat pyhät vainajat ja talonpoikaiskulttuurissa heille tarjottiin parasta, syksyn herkkuja ja sauna vastoineen. Pöydän antimia henget nauttivat silloin, kun talon oma väki oli saunomassa. Henkien kestitseminen toi taloon hyvän karjaonnen koko seuraavaksi vuodeksi. 

Keyri eli vuoden viimeinen päivä on, paradoksaalista kyllä, ollut marraskuun ensimmäinen päivä. 2.11. on vietetty sielujen päivää. Agricolan suomennoksen mukaan tämä päivä on "kaikkien kuolleiden uskollisten sielujen päivä" ja vanhaan aikaan sovelias vierailuille ja ystävien ja tuttavien kestitsemiselle. Jos kestitystä ei ollut luvassa, niin sopi uhata rikkoa talon uuni.

Kyllä meillä omiakin perinteitä on, mutta tieto niistä löytyy kirjoista. Ja kun valittavana on kirjatieto ja amerikkalainen elokuvateollisuus, niin valitettavasti kirjat häviävät. Ei kimalla kaikki kotoinen – krääsä houkuttelee enemmän.

by Ninni

Mea culpa

Söin marjoja tänään. Vadelmia, mustikoita ja mustaherukoita, jos tarkkoja ollaan. Ja nyt kuitenkin on Kristuksen kirkastumisen juhla: kansanuskomusten mukaan tänään ei pitäisi marjoja syödä, niissä nimittäin on Vapahtajan verta.

Samainen Vanhat merkkipäivät kertoo myös Soikkolassa tunnetusta uskomuksesta: ennen tätä päivää ei saanut syödä perunoita, tai alkoi mato kalvaa hampaita. Sortavalan asukkaat tiesivät puolestaan ottaa tänä päivänä lantusta lehden ja sivellä sillä kivuista kärsivää ruumista.

4 dl melodraamaa, 2 dl romantiikkaa, 1 rkl sotaa, 1 dl historiaa..

.. pistetään uuniin hautumaan ja tuloksena on menestyselokuva. Näinkö se käy?

Katsoin Raja 1918-elokuvan, enkä itse suostuisi antamaan sille niitä tähtimääriä (taisivat olla taivaan kaikki otavat ja kassiopeiat mukana), jotka se sai sanomalehtien elokuva-arvostelijoilta.

Ideassa ei ollut mitään vikaa, tarinan lähtökohdat olivat ihan uskottavat. Nuori jääkärikapteeni saa tehtävän toimia pienen, mutta yllättävän tärkeäksi muodostuvan raja-aseman komendanttina. Kirjurina hänelle toimii paikallinen kansakoulunopettajatar Maaria Lintu, joka piilottelee punaisten puolella sotinutta miesystäväänsä. Sitten alkaakin tapahtua: opettajatar häärää sekä vanhan lemmittynsä että jääkärikapteenin ympärillä, on suuria tunteita, aseet paukkuvat ja lopussa ollaan kymmenen vuotta vanhempia. 

Elokuva oli pitkä, mutta aikaa ei käytetty henkilöiden taustojen selvittämiseen juuri lainkaan. Piileskelevän punapäällikön luonnetta tai hänen suhdettaan Lintuun ei valotettu millään tavalla. Mistä Linnun humanismi oli peräisin? Sitäkään ei sanottu. Eikä minusta ole kovinkaan uskottavaa kuvitella lemmen liekkien roihahtavan kahden niin erilaisen ihmisen kuin Linnun ja jääkärikapteeni von Munckin välillä.

Jääkäriupseerin koko persoona jäi ohueksi. Hänen sanottiin olevan sarjakihlautuja, useampi purkautunut kihlaus takanaan. Katsojalle ei anneta mitään avaimia ymmärtää tämänkään tilanteen taustoja. Hänen kerrottiin olevan myös tiedemies, joka kaikkein mieluiten elelisi akateemisessa maailmassa, mutta tätäkään ei täsmennetä mihinkään suuntaan. Henkilöt tässä elokuvassa vaikuttavat enemmän tyypeiltä, nopeasti piirretyiltä luonnoksilta, kuin yksilöiltä. Koko elokuva oli ladattu täyteen melodraamaa – vähempikin olisi riittänyt.

Minusta koko jutussa oli laskelmoinnin maku. Himppunen sotaa (se vetoaa mieskatsojiin), hitunen romantiikkaa (sillä saadaan naiset elokuvateattereihin) ja vähän historiaa (innostamaan älyköitä). Lopun kirmaileva joukkoalastonkohtaus kruunasi kaiken. Jos olisin ollut fiksu, niin olisin vilkaissut tekijäluetteloa ennen ostopäätöstä: Aleksi Bardy se siellä, käsikirjoittajan ominaisuudessa. Se selittää jo paljon. Bardy on kannuksensa hankkinut muun muassa Salattujen elämien käsikirjoittajana ja myös surullisen kuuluisa Levottomat on hänen kynästään lähtöisin. 

by Ninni

Laiska töitään lukee

Töitäni luen minäkin, vaikken omasta mielestäni laiskana ole ollutkaan. On taas ollut Siivouskoettelemuksen vuoro – onneksi se on nyt ohi. Heilumista mopin ja imurin kanssa, lopuksi vielä hilpeä temmellys silitysraudan kera kodinhoitohuoneessa. Joka muuten sivumennen sanottuna on kuuma kuin helvetti.

Nyt on kuitenkin hyvä levätä laakereilla ja nauttia valkoista teetä.

PuoLiskoinen oli suunnistamassa tänään. Olisi se kai hyvää tehnyt minullekin, mutta jätin väliin. PuoLiskoisen kanssa voisin uskaltautuakin suunnistuspuuhaan, silloin ainakin tietäisin varmuudella pääseväni vielä metsästä kotiinkin. Kouluaikana suunnistus ei ollut suosikkilajini – olin siinä suorastaan hävyttömän taitamaton.

Helenoissakin on eroa

Läntisessä kalenterissa tämä päivä on omistettu Helenalle. Vuotuisessa ajantiedossaan Kustaa Vilkuna kertoo Helenasta painottaen, ettei tämä Helena ole se meidän ortodoksien yleisesti tuntema Konstantinus Suuren äiti.

Heinäkuun lopun Helena oli legendan mukaan Ruotsin kuningatar, "Skövden Elin", joka sai väkivaltaisen lopun vuonna 1160. Suomessa heinäkuun lopun Helena on saanut vähemmän kunnioittavia lisänimityksiä tyyliin vesihelma ja hallahäntä: sateisena on pidetty Helenan päivää, kuten muitakin naisten päiviä tämän kuun lopussa. Heinien latoon laittamisen suhteen Helena on ollut deadline.