Avainsana: islam

Särmikkäistä mielistä, järjestä ja järjettömyydestä

Maaliskuun säät ovat oikullisia. Yhtenä päivänä ilmassa on suorastaan toukokuuta – seuraavana sää on mitä armottominta tammikuuta, syvää talvea. Valo kuitenkin lisääntyy koko ajan ja sillä on onnellistuttava vaikutus. Pihalintujen lennossakin on läsnä kevään odotus.

Pihalinnuilla tarkoitan pikkulintuja, lintulautamme ruokavieraita. Mutta on meillä toki isompikin: fasaani pitää pihaamme omana reviirinään. Se on tavattoman rohkea, on pörhistellyt minullekin ja seissyt haastavasti tielläni, kun olen yrittänyt kotiin mennä. Autokatoksessa huomaa valtavan määrän fasaanin jälkiä – se taitaa olla sen suosikkipaikka.

Järjen tulevaisuus?

Luin Sam Harrisin kirjan Uskon loppu: uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus. Suuri osa kirjasta oli omistettu islamin sotaisuuden esittelylle ja myös tietyt amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston ylilyönnit saavat osansa kirjoittajan huomiosta. Vanhan testamentin sisältämät julmuudet marssitettaan taas kerran lukijan eteen. Suurimman osan uskontokritiikistä saivat osakseen juutalaisuus, kristinusko ja islam. Lopussa sentään tuli esiin viisasten kivi: kirjoittaja pistää oman toivonsa buddhalaisuuteen ja meditaatioon ainakin New Age-tyyliseen löyhään tapaan ymmärrettynä. Mystiikkaa, ei uskontoa.  

Kirja piti sisällään muutamia mielenkiintoisia ja hyviä argumentteja, mutta osa jätti lukijan hämmennyksen valtaan. Malliesimerkkinä kulmakarvat nostattavasta argumentaatiosta mainittakoon esimerkiksi Harrisin pohdinta siitä, kuinka paljon työtunteja menee hukkaan ihmisten miettiessä Jumalaa. Niin – kuinka paljon oikeastaan, onko sitä tutkittu? Miksi Jumalan miettiminen olisi yhtään sen huonompi tapa haaskata työtunteja kuin ihmissuhteiden/harrastusten/lomamatkojen pohtiminen? Kuinka paljon enemmän saisimmekaan aikaan ilman tietokonepelejä, joita jotkut hyväkkäät pelaavat työhuoneidensa kätköissä. Puhumattakaan nyt työajalla tapahtuvasta nettisurffailusta. 

Suuri ongelma islamin kohdalla on omasta mielestäni teologisen tutkimustradition puute. Koraania pitäisi saada lähestyä tieteellisen tutkimuksen keinoin ja sille pitäisi kehittyä akateemisia tulkintatraditioita uskonoppineiden näkemysten rinnalle. Jos Koraani voitaisiin altistaa samanlaiselle historialliskriittiselle tutkimukselle kuin esimerkiksi Raamattu, niin vaikutukset muslimimaailman mielenmaisemassa voisivat olla järisyttäviä. 

Islamin pyhä kirja on sotaisampi kuin Uusi testamentti, mutta kaikki on kiinni tulkinnasta ja siirtymisestä kirjaimellisen piiristä vertauskuvalliseen. Lisäksi länteen muuttavat muslimit joutuvat joka tapauksessa kohtaamaan maallistumisen paineen ja mukavuuksilla täytetty kulttuurimme tappaa sittenkin aika tehokkaasti uskonnollisen intomielen. Antakaa ihmisille sata televisiokanavaa, halpaa olutta ja runsaasti kalorikasta, rasvaista ruokaa ja katsokaa mitä tapahtuu. Muutamia koraanikoulujen johtajia lukuunottamatta suurin osa tarttuu täkyyn ja maallistuu. 

Länsimaissahan kesytetään särmikkäät mielet syleilemällä ne hengiltä. Ei toisin sanoen anneta mitään ehdottomia määräyksiä siitä miten uskoa, miten rukoilla, miten elää. Ei anneta vastusta eikä aihetta kapinaan, anything goes, jokainen tulee autuaaksi uskollaan. Tällaista maailmaa vastaan on vaikea lietsoa sotaa. Se joustaa kaikkialla, mitään hankausta ei pääse syntymään. Kaikki hyväksytään, mitään elämäntapaa ei tuomita. Yrität esittää haastavia argumentteja elämäntapa x:n puolesta ja se törmää kaikkialla olevaan sovittelun henkeen: "Voihan se noinkin olla.." Piankos sitä ihminen luopuu ja alkaa miettiä muita asioita, kuten nyt vaikkapa seuraavaa kahvitaukoa ja ottaako siellä hillomunkin vai viinerin.

Pari sanaa islamista

Luin Ayaan Hirsi Alin Pakomatkalla. Jo legendaarisen maineen saavuttanut nainen kertoo siinä vaiheensa somalialaisesta lapsuudesta aina hollantilaiseen poliitikkouteen asti. Uskomaton tarina! Kirjan alkuosaa lukiessa oli vaikea muistaa kirjoittajan olevan ikäluokkaa -69, PuoLiskoisen ikäinen, koska elämäntapa tuntui niin vanhahtavalta.

Ayaan Hirsi Alin äiti ei tiennyt ihmisten käyneen kuussa. Elinympäristössä ei ollut epätavallista törmätä lukutaidottomiin ihmisiin. Kirjoittajan isoäiti järjesti perheen tytöille ympärileikkaukset. Yksilöllisyyttä länsimaisessa mielessä ei oikeastaan ollut: yksilö nähtiin aina suhteessa klaaniinsa ja perheeseensä. Viisivuotias tyttö sai opetella ulkoa esi-isänsä kolmensadan vuoden ajalta. Myöhemmin rimaa nostettiin kahdeksaansataan vuoteen. Tarkoituksena on luoda yhdistävä side kahden somalin kohdatessa. Tavatessa luetellaan esi-isät ja sitten kun ensimmäinen yhteinen löytyy niin saadaan oikeus puhutella toista serkuksi. Ja sukulaisuus tietysti velvoittaa auttamaan.

Avioliitot olivat järjestettyjä ja sellainen tuli myös Ayaan Hirsi Alin osaksi. Neuvokas nainen pakeni serkusavioliittoa Hollantiin, jossa loi itselleen uuden elämän ja aiheutti valtaisan kohun islamin kriitikkona ja naisten oikeuksien puolustajana.

Ayaan Hirsi Alin tähänastinen elämä piirtää uskomattoman kaaren auktoriteettiuskoisesta islamista Theo van Goghin kanssa tehtyyn elokuvaan, joka myöhemmin koitui van Goghin kohtaloksi.

Sattuman (uutis)satoa

Sattumalta eilen sattui silmääni tämä uutinen: saudien vaikutusvaltaisin uskonoppinut Abdul-Aziz Al Sheikh julistaa 10-12-vuotiaiden tyttöjen olevan avioitumiskelpoisia. Iranissa 9-vuotias tyttö voi mennä naimisiin. Iranissa tapa perustuu profeetan jäljittelyyn: profeetan hyväksi katsoma ja tekemä teko katsotaan sopivaksi myös muille uskoville.

Hirsi Alin kirja ja tuollaiset uutiset saavat pakostakin miettimään islamin suhdetta naisiin ja naisten oikeuksiin. Vaikka muslimimaa omaksuisi sekulaarin lainsäädännön, niin mitä tehdä kun ihmisten oikeuksia loukkaavat asiat löytyvät kuitenkin pyhistä teksteistä? Toinen vaikeasti ymmärrettävä asia on moniavioisuus ja sen salliminen miehille, mutta ei naisille.

Haluaisin ajatella, että lapsivaimot ovat mahdollisuus tietyissä maissa, eivät kuitenkaan sääntö ja tapa. Mutta oma etiikkani sanoo, ettei niiden pitäisi olla edes mahdollisuus. Ei koskaan eikä missään. Oman ymmärrykseni mukaan ne ovat väärin. Kulttuurirelativisti minussa lähtee pitkälle lomalle pelkällä menolipulla varustettuna. 

Islamissa viehättää sen selkeys, selvät säännöt elämän eri tilanteisiin. Monelle muslimille usko ohjaa arkea aivan eri tavalla kuin maallistuneiden kristittyjen tapauksessa. Pukeutumisvalinnat – hijab – viestittävät näkyvästi kuulumisesta tiettyyn yhteisöön. Naista ei pakoteta työelämään, vaan työssäkäynti on lähinnä mahdollisuus. Länsimainen nainen puurtaa kahta päivää: ensin ahkeroi ansiotyössä sen jälkeen siivoaa sotkuisen kotinsa ja hoitaa lapset siinä sivussa. Ja koko ajan se syyllisyys, ne vihjailut, kukaan ei oikeastaan tiedä mikä on oikea tapa toimia ja mikä väärä. Viet lapsesi päiväkotiin ja teet uraa – itsekäs, paha nainen. Olet kotona lastesi kanssa – varsinainen häviäjä, kotiäiti. Muslimit näyttäisivät arvostavan kotia ja seuraavan sukupolven kasvatustyötä paljon enemmän kuin moni länsimainen ihminen, jolle tuottamaton väestönosa (lapset ja vanhukset) ovat laitoksiin lykättävä välttämätön paha.

Voin ymmärtää islamin viehätyksen erityisesti täällä länsimaissa lainsäädännön suojellessa kansalaisia mahdollisilta ylilyönneiltä. Mutta ihmettelen kuinka ihmiset oikeuttavat mielessään nämä lapsiavioliitot, kehotukset lyödä omapäistä vaimoa ja moniavioisuuden? Niitä kun ei kuitenkaan voi selittää kulttuurisidonnaisiksi asioiksi, vaan ne ovat olemassa ihan siellä uskonnon ytimessä, Koraanissa. Voiko muslimi sanoa profeetan olleen väärässä jossakin suhteessa, tai tehneen väärin?