Avainsana: ikonimaalaus

by Ninni

Suuruudenhulluus

PuoLiskoisella ja minulla on ongelma. Ikonipohjat tuntuvat olevan väärän kokoisia. Kurssimme ohjaaja kertoi sähköpostitse PuoLiskoiskoiselle sen suurimman pohjan koon ja se ei tyydyttänyt minua. ”Liian pieni”, oli järkkymätön tuomioni. Kuningasajatus kun on saada kotiimme suurensuuri ikoni PuoLiskoisen taitavista käsistä. Pohjista pienin tulee minulle ja – kuten odottaa voikin – se taas on mielestäni liian suuri.

Kun sanoin PuoLiskoisella ja minulla olevan ongelman, niin tietyssä mielessä se oli väärin sanottu. Meillä on kaksi ongelmaa. Yksi on ikonipohjien väärä koko ja se on minun ongelmani. Toinen ongelma on sitten pohjien koon kaikkinaisen sopivuuden vakuuttelu ja se on PuoLiskoisen ongelma! Tänään automatkalla kävimme syvällisen semanttisen keskustelun suuren ja pienen käsitteistä ja kaiken suhteellisuudesta. Se helpotti, mutta en voi luvata asian jäävän tähän. Minua vaivaa suuruudenhulluus ja suuruudenhimo.  

Itäiset ihmiset

Tänään meillä oli mielenkiintoinen kohtaaminen venäläisen rouvan kanssa. Se sai minut, itärajan läheisyydessä syntyneen ja kasvaneen, mietteliääksi. Onko meissä itäisissä ihmisissä kansalaisuuteen katsomatta enemmän joustavuutta ja onko joustavuus edes oikea sana kuvailemaan taipumustamme vetää mutkat suoriksi ja olla suurpiirteisiä?

Onko laki ihmistä varten vai ihminen lakia varten? Onko lain mukaan toimiminen aina oikein? On ihmisiä, jotka eivät edes u-käännöstä tee, mutta minä en kuulu heihin.    

by Ninni

Muilla enkeleillä siivet on

Minähän olen tunnetusti siivetön serafi, mutta muilla enkeleillä siivet on ja ne tuottavat allekirjoittaneelle päänvaivaa.

Eilen aloimme PuoLiskoisen kanssa valmistautua ikonimaalauskurssia varten katsomalla sopivia mallikuvia netistä. Pyysin PuoLiskoista etsimään itselleni jonkun ”helpon” suojelusenkelin, mutta ei sellaista taida olla olemassakaan. Kaikki ne näyttävät pelottavan vaikeilta. Siivet ovat ehkä se haastavin kohta. Niiden tekeminen tulee kysymään tarkkuutta.

Minulla on suunnitelmissa (yrittää) maalata pienikokoinen suojelusenkeli-ikoni. PuoLiskoinen tekee suurikokoisen Kristus Pantokratorin. Kristuksella ei ole siipiä, mutta on tuo Pantokratorkin ylen määrin haastava. Siinä on paljon kaikenlaisia detaljeja.

Olo on hyvällä tavalla jännittynyt ja innostunut. Tekee mieli kaivaa ikonimaalausmuistiinpanot esiin ja katsella niitä. Ja mennä kirjastoon lainaamaan iso pino ikonikirjoja!

Työ tekijäänsä kiittää

Vanhoissa sanonnoissa asuu ikuisia totuuksia. Sen takia kai ne jatkavatkin olemassaoloaan sukupolvesta toiseen. Tänään mietin siistiä kirjahyllyä katsellessa, ettei mikään ihmisen antama kiitos voi olla niin tyydyttävä kuin oman työn jäljen näkeminen. On palkitsevaa nähdä, että ihminen oikeasti voi omilla pienillä konsteillaan tuoda järjestystä kaaokseen.

Perjantai-ilta tummuu tummumistaan. Kupissa höyryää valkoinen tee ja CD-soittimesta kuuluu ylimaallisen kaunista musiikkia – Bachin Goldbergin muunnelmat.  

by Ninni

”Kyllä Perttu poudan tuo”

Eilinen päivä oli läntisessä kalenterissa Pertun päivä, kun taas oma ortodoksinen kalenterini muistaa Bartolomeusta tänään. On Pärttylin pikkukesän aika, on aika saada kesä hetkeksi takaisin ennen väistämätöntä syksyn saapumista. Vanha kansa jo huomasi näille ajoille osuvan poutaisia ja lämpimiä päiviä.

Sellainen kaunis päivä oli tämäkin. Olimme PuoLiskoisen kanssa yhdessä liikkeellä. Minä ostin vaaleanpunaisen tuikkulyhdyn – syksyä ennakoiva ostos jos mikä. Samalla uhmasin typerää uutista, jonka mukaan kynttilöiden polttamisestakin voi saada syövän. Tietysti! Kuinkapa muutenkaan. Syövän tuntuu saavan tuosta tai tästä, ihan mistä vaan. En enää jaksa murehtia mokomaa.

Syksyä ennakoi myös harrastusten alkaminen. Saimme meidät molemmat mahtumaan syyskuussa alkavalle ikonimaalauskurssille. PuoLiskoinen jatkaa myös puutyöharrastustaan ja minä otin baletin lisäksi ohjelmaan aerobic-tunteja.

Metsässä

Olen aina pitänyt PuoLiskoista varsinaisena metsänpeikkona: hän viihtyy luonnossa ja on siellä onnellisimmillaan. Mutta aivan eri maata en ole minäkään. Olen oikeasti oppinut pitämään aina vain enemmän marjastamisesta. On mukavaa mennä aamulla hämärässä metsään ja nauttia hiljaisuudesta. Marjojen kerääminen on hauskaa, mutta se ei ole tärkeintä siinä.

Tänä aamuna orava rapisteli männyssä yläpuolellani. Se taisi ruokailla. Ruokalistalla oli käpyjä, sen verran pystyin päättelemään. Ehkä sitä ihmetytti sinisen puoleen kumartunut hahmoni, joka ei kävyistä piitannut. Kai meillä kaikilla on omat herkkumme.

by Ninni

Kuvakertomus ikoniviikosta..

Tahdon vielä muutaman kuvan kautta katsella viikon tapahtumia..

Tässä ollaan vielä aivan alkutaipaleella: vieressäni on valkoinen ja koskematon ikonipohja, jolle olisi tarkoitus alkaa tehdä jotain..

PuoLiskoinen mallaa kuvien sopivuutta pohjalle..

Minä tein muistiinpanovihkon ikonimaalausta ajatellen. Arkinen punaruskea väri on peitetty ikonien kuvilla – Analogi-lehdestä ovat kotoisin noin pääsääntöisesti..

Tässä ikonini on ”kasvottomassa” vaiheessaan..

PuoLiskoisen ikonista puuttuu vielä taustaväri, mutta hahmot ovat pitkälle edenneessä vaiheessaan..

Minä olen loppusuoralla ja on syytä hymyillä..

Tässä kuva omasta ikonistani – tosin sitä ei ole vielä öljytty, joten tietty viimeinen silaus puuttuu. Öljyäminen tapahtuu tässä muutaman viikon sisällä.

by Ninni

Muuttuva katse

Silmiemme ruokavalio on viime aikoina koostunut pelkästään ikoneista. Eilen saimme ikoneja iltapalaksi ja tänä aamuna myös aamupalaksi. Heräsimme kahdeksan aikoihin ja kymmeneltä alkoi maalauskurssimme viimeinen päivä.

Minä paistattelin valmiiksi saadun ikonin tuomassa kunniassa, kunnes sain muistutuksen: viimeinen maalit kiinnittävä emulsiokerros piti vielä sivellä muutamiin kohtiin. Laitoinkin sen ja samalla katselin ihaillen PuoLiskoisen aikaansaamia ohuenohuita, hentoisia viivoja oman ikoninsa Kristus-lapsen viitassa ja kasvoissa. Investoimme tänään kurssin opettajan myymiin venäläisiin siveltimiin. Ne ovat oravankarvasiveltimiä ja saaneet osakseen melkoista suitsutusta muilta osanottajilta. Tänään suitsuttajiin liittyi myös PuoLiskoinen. Itse en päässyt vielä kokeilemaan – mutta seuraava kerta tulee.

Sanoin eilen PuoLiskoiselle, että jos en olisi huomannut mitään edistymistä omassa maalaamisessani, niin tuskinpa olisin enää kolmatta kertaa koitokseen alkanut. Mutta nyt voin sanoa kolmannen kerran tulevan ja toivottavasti jo syksyllä. 

Tänään iltapäivästä katsoimme elokuvaa ja PuoLiskoinen kysyi katsonko minäkin sitä ajatellen ihmisten kasvojen valoja ja varjoja ja mihin pitäisi vetää vaalennoksia. Oikeastaan on aika erikoista, että itse ajattelin juuri silloin aivan samaa. Ikonimaalaus muuttaa ihmisen katsetta erikoisella tavalla. Huomio kiinnittyy erilaisiin asioihin kuin ennen. 

Katse on yksilöllinen ja se on suhteellinen. Usein nähty muuttuu näkymättömäksi. Tässä eräänä päivänä siippani innostui kovasti löydettyään enkelikategoriat netistä. Ne samat kategoriat ovat supistetussa muodossa tämän blogin taustakuvassa. Serafit, kerubit, valtaistuimet, herruudet, vallat, voimat, hallitukset, arkkienkelit ja enkelit. Kaikki kirjoitettuna pikku lapulle minun siistillä tekstauksellani. Aina silmien edessä ja siksi näkymättömänä.

by Ninni

Linnun tuumaushetki

Työhuoneen ikkunasta näkyy linnunpönttö, jonka lähiympäristössä onkin käynyt melkoinen vilske viime aikoina. Lintuperhe asuu siellä: pöntön ympärillä lennellään ja poikasia ruokitaan ahkerasti.

Tänään toinen lintuvanhemmista – mikä muuten mahtaisi olla aikamiehen vastine lintumaailmassa, aikalintu kenties – piti tuumaustaukoa asuntonsa oviaukolla. Vartalo oli paikallaan, pää vain pyöri valppaasti vaaroja etsiskellen. Mietin mahtoiko lintu kokea itsensä onnelliseksi? Voivatko linnut ylipäänsä kokea niin, vai kokevatko ne vain toimivansa tarkoituksenmukaisesti ja toteuttavansa lintuuttaan sillä tavoin. Ehkä ne ovat sama asia siivekkäälle, onni ja tarkoituksenmukainen toiminta siis? Linnun päässä ei ole tilaa surulle ja joutavalle asioiden pyörittelylle.

Festina lente

Minä todellakin olen kiiruhtanut hitaasti! Ikoni on valmis. Öljytä se vielä pitää, mutta sen teemme kotona PuoLiskoisen kanssa sitten kun tekeleet ovat varmasti kuivat. Niin teimme viime kesänäkin.

Olen helpottunut ja onnellinen, sillä eroa ensimmäiseen ikoniini on huomattavasti. Kehitystä on tapahtunut ja se on palkitsevaa. Vaalennokset eivät ole ollenkaan niin jyrkkärajaisia kuin ensimmäisessä ikonissa ja silmät onnistuivat nekin paremmin. 

PuoLiskoiselta puuttuu vielä taustan väritys ja muutama yksityiskohta. Hänen ikoninsa saattaa valmistua huomenna. Annoin hänelle muuten lempinimenkin: Mynämäen oma Andrei Rublev! 

by Ninni

Nokikolari

Palatessani tänään kotiin huomasin olevani kasvoiltani kuin mikäkin seepra. Kimrööki (nokipohjainen musta väri) oli tarttunut kasvoihini. Olin ilmeisesti ikonimaalauksen lomassa aina silloin tällöin pyyhkäissyt otsaa, nenänpieltä ja leukaa aiheuttaen mustat raidat. Autuaan tietämättömässä tilassa olen seepraillut ihmisolentojen joukossa, keskustellut ja toimittanut asioita. Pistin PuoLiskoisen lujille kotiuduttuamme, olisi nimittäin ollut huomaavaista vihjaista siitä nokinaamasta jotain. Mies ei kuitenkaan ollut edes huomannut raitojani, niin tiukasti oli hän pitänyt silmät kiinni omassa työssään. 

Kuinka tuollainen väri muuten onnistuu kiemurtelemaan erittäin tiukkahihaisen paidan hihansuun yläpuolelle, paidan alle siis? Sen haluaisin tietää. Kimröökiä nimittäin löytyi myös sieltä. Kurssin päätyttyä taitavat maalausvaatteeni todellakin olla pesun tarpeessa.  

Ikonimaalauskurssin aikana illat ovat olleet levottomia. Pää on täynnä monenlaisia ajatuksia ja ideoita, yötä kohden on pakko yrittää tyyntyä hiukan. Sellaisina hetkinä luen Robert Servicen Lenin-elämänkertaa, eikä kerta ole ensimmäinen. Minua hämmästyttää se, kuinka vähäarvoisia elävät ihmiset olivat Leninille verrattuna hänen massiivisiin poliittisiin ambitioihinsa. Nadezda Krupskaja ei vaikuta olleen mikään kovin miellyttävä tai viehättävä ihminen, mutta jopa hän olisi ansainnut paremman puolison.

by Ninni

Kultakätinen

Tänään ikonimaalauksesta palatessani en voinut kuin hymähtää käsiäni katsellessani. Niissä oli punaokraa ja sen seitsemää muuta väriä ja kaiken muun lisäksi hippunen puhdasta kultaa. Olen Ninni Kultakätinen, ilta-auringossa sormeni hohtavat ylimaallista valoa.

Pääsin kultaamaan, siitä johtui käsien tila. Vaikka kuinka yritin olla tarkka ja säilöä kullan hippusetkin, niin ilmeisesti muutama vältti seulan.

Kultaaminen on tarkkaa puuhaa, siinä ei parane edes hengittää kultaan päin. Se on nimittäin hyvin ohutta, henkäyksenohutta, ja jos siihen päin edes puhuu niin se lähtee lentelemään. Nauraminen tai yskiminen olisivat katastrofeja. Itse kultaus ei ole kovin vaikeaa: kulta vain hangataan tai painellaan sormella kevyesti kiinni kullattavaan alueeseen ohuen silkkipaperin läpi. Alue täytyy kuitenkin käsitellä ennen sitä, se pitää lakata moneen otteeseen ja hioa – helpolla ei siis pääse tässäkään työvaiheessa. 

Temperatekniikassa minua viehättää sen luonnollisuus. Emulsion aineet löytyvät jääkaapista – kuivaa valkoviiniä ja keltuaista – ja valkosipulin mehulla käsitellään sellainen kullattu alue, jonka päälle on aikomus vielä maalata. On kiehtovaa luoda taidetta keittiötarpeista ja riemastuttavaa kun ruoanlaiton tuoksu liittyy maalaukseen. Siinä on jotain maanläheistä, alkuperäistä – näin asioiden kuuluisikin olla.

Pidän siitä, että tiedän millä maalaan. Sekin on mukavaa, että minun emulsioni on juuri minun emulsiotani, siinä nimittäin voi olla puolet keltuaista ja puolet valkoviiniä, mutta myös yksi osa keltuaista ja kaksi viiniä. Jokainen sekoittaa vähän omanlaisensa, yksilöllisen.

by Ninni

Kultahiuksinen

Olin tänään ensimmäisenä paikalla ikonikurssin osanottajista. Kylä Klemelän koulu oli ihmeen autio ja tyhjä, ankea sade ulkopuolella vain ropisi. Joitakin tiloja on vaikea kuvitellakaan ilman ääniä, puhetta ja toimintaa. Tyhjinä ne vaikuttavat vieraalta ja toisilta. Minä sytytin loisteputket ja muut toivat tullessaan äänet: koulu heräsi eloon ja tuli omaksi itsekseen taas.

Tänään en kokenut muuta kuin yhden lievän epätoivon hetken. Ikonini Kristus paljastui niin kutsutuksi kultahiuksiseksi Kristukseksi ja se tarkoitti ohuenohuiden hentojen kullanväristen juovien piirtämistä tummanruskeiden hiusten joukkoon. Tietysti juuri silloin alkoi tuntua mahdottomalta pitää kättä vakaana ja saada aikaan yhtenäistä, katkeamatonta viivaa. Pientä paikkailua jouduin tekemään jälkeenpäin ja sen jälkeen epätoivo laantui.

Ikonissa kuvattuun liinaan olen todella tyytyväinen: se on suorastaan mestarillinen taidonnäyte minulta. Tarkoitan juuri tätä: verrattuna muihin aikaansaannoksiini se on mestarillinen. Myös taustan värityksen osasin tehdä yllättävän tasaisesti, vaikka aluksi pelkäsinkin pahinta. Taustastani tuli vaaleanvihreä. Ikonissa kuvattu liina on vaniljanvalkoinen, hennosti kellertävä. 

Kameran unohdin tänään kotiin, kuinkas muutenkaan. Eiliseltä on kuitenkin kuvia ja ehkä huomenna muistan kuvauslaitteen ottaa mukaani. Huomenna saa ikonini kultauksen päätä ympäröivään kehään! 

Viime yönä ikonimaalaus tuli uniini asti. Näin unen, jossa maalasin kuvaa luolan seinämästä. Maalasin suurta ikonia ja kun olin saanut luolan kuvattua niin sain tietää maalanneeni sen väärällä värillä! Painajaisen edellytykset olivat siis koossa – erhe, suuritöinen ikoni, pettymys – mutta oikeastaan tunnelmat unessa eivät olleet kovin pahoja. Pikemminkin sellaisia alistuneita ja filosofisia.  

by Ninni

Tuli ilo

Tänä aamuna mietin, että minä, Siivetön, taidan oikeasti olla sairastumaan päin. Päätä särki, nenäkin vuosi ja olo oli vähän väsynyt ja viitsimätön. Täytyi kuitenkin kammeta itsensä ylös arkisiin askareisiin vaikka kuinka olisi tahmealta tuntunut.

Iltapäivällä neljän ruuhkan ollessa pahimmillaan uskaltauduin Raision kirjastoon. Lainasin lisää Marguerite Durasia (Tuska ja Puoli yksitoista kesäiltana) ja lupaavalta vaikuttavan Chuck Klostermanin hengentuotteen Seksiä, huumeita ja kaakaomuroja: matalakulttuurin manifesti. Loppuilta kuluikin sitten ikonimaalauksen ihmeiden parissa.

Taas kerran sain huomata yhteen iltaan mahtuvan paljon tunnetiloja. Aluksi olin ahdistunut, kaikki tuntui menevän pieleen: koko ikonitekele kylpi punaokrassa – olin käytellyt sitä ylenpalttisella anteliaisuudella ikonikuvaa pohjalle siirrettäessä – ja muutenkin koko työ arvelutti. Käsittätehty Kristus-ikoni ei ole helppo, vaikka ehkä erehdyin sellaista ajatusta hellimään mielessäni ennen kurssin alkua. Itse asiassa mikään ikoni ei ole helppo maalattava. Kaikki ne ovat vaikeita.

Illan kuluessa mieli kuitenkin muuttui. Tuli ilo ja sen jälkeen jopa suoranainen voitonriemu: minä osaan! Tai ainakin teen jotain ilman massiivista epäonnistumista! Kurssilta lähtiessä olin hyvin tyytyväinen ikonini tilaan. Tiedän kuitenkin, että tämä tyytyväisyyden tunne voi kadota totaalisesti jo huomenna.

Kurssillakin oli nuhaisen oloista väkeä. Onkohan nyt jotain kesäflunssaa liikkeellä?

Löysin Joensuun taidemuseon sivulta rukouksen ikonin maalausta aloittaessa. Laitoin sen muistivihkoni sisäsivulle ja miksen myös tänne:

"Oi Kristus, kaiken olevaisen Jumala ja Herra, Sinä olet Pyhällä Hengellä valistanut apostoli ja evankelista Luukkaan ja antanut hänelle taidon kuvata Pyhintä Äitiäsi, joka on kantanut Sinua käsivarsillaan ja lausunut: 'Hän, joka on minusta syntynyt, valaisee armollansa koko maailman.' Valista ja johdata sieluani, sydäntäni ja henkeäni. Ohjaa kelvottoman palvelijasi kättä, jotta voisin kelvollisesti ja täydellisesti kuvata Sinun ikonisi, Äitisi ikonin sekä kaikkien pyhien ikonit pyhän kirkkosi kunniaksi, iloksi ja kaunistukseksi. Anna minulle anteeksi syntini ja anna anteeksi niiden synnit, jotka näitä ikoneja kunnioittavat ja niiden edessä hartaasti polvistuneina osoittavat kunnioitustaan ikonien alkukuville. Varjele heidät kaikelta pahalta ja viisailla neuvoillasi johdata heidät hyvyyteen. Tätä pyydän: kuule rukoukseni Pyhimmän Äitisi, apostoli Luukkaan ja kaikkien pyhiesi esirukousten tähden. Aamen".