Posti toi tullessaan mahtavan yllätyksen: koko kesän ajan erinäisistä syitä toimittamaton kirja – myöhästynyt syntymäpäivälahja – saapui luokseni! Kyseessä on Hannah Pakulan kirjoittama The last romantic: a biography of queen Marie of Roumania. Atwood-kausi taitaa saada mausteekseen tuon elämänkerran, koska odottaakaan en malta.
Huomasin juuri olleeni pian kuukauden ajan 37-vuotias. Aika tuntuu rientävän aina vain kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin. Pian kai herään ja huomaan olevani 40. Toivottavasti se ei aiheuta ikäkriisiä. 30 täyttäessä alkoi tapahtua outoja asioita ja se näkyi ulospäinkin aina vaatevalintoja myöten. Jonkin aikaa nimittäin pukeuduin kuin 54-vuotias toimistosihteeri. 54-vuotiaissa toimistosihteereissä ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta aika aikaa kutakin.
Tänään suuntasin vankkurini kohti Turkua. Johtuiko kuumuudesta vai mistä lie, mutta ajoin ihan hullusti taas kerran. Kerran katsoin väärästä liikennevalosta merkkiä liikkeelle lähdöstä ja olin jatkuvasti väärällä kaistalla. On myös vaikeaa löytää suorin reitti paikasta A paikkaan B. Nytkin pyörin varmasti ihan turhaan kaupungilla, kun en osannut suorinta tietä suunnistaa. Turku on täynnä tuskaisia ajomuistoja. Tuntuu kuin jokainen risteys muistuttaisi jostakin omituisesta tempauksesta. Onneksi autoilu on tavallaan niin anonyymiä: vankkureissani olen nimetön, melkein näkymätön, olen yhtä autonkaiseni kanssa. Minä en tee virheitä, vaan autoni näyttää tekevän niitä.
