Mietin valmiin käsitettä. Mitä siihen sisältyy – mitä se on? Ikonimaalauksessa keskeneräisen ja valmiin raja on häipyvä. Minä olen päättänyt, että ikonini on nyt "valmis". Joku toinen voisi valita keskeneräisyyden: viilata viitan laskoksia, laittaa niihin lisää sävyjä. Tehdä kasvot paikoitellen uudestaan. Joku muu maalari olisi voinut olla valmis jo ennen minua: jättänyt viimeisen lasuurin kasvoista pois, maalannut reunat ehkä ohuemmin, jättänyt maalikerroksia pois.

Jokin vain sanoo sisälläni, että tässä on päätepiste. Vuorovaikutus ei tietysti lakkaa, vaan tästä se oikeastaan alkaa entistä syvemmin, onhan pyhä nyt katsottava ja katsova.

Ikonini alkoi elää, kun pupillien viereen hentoisella siveltimellä pistin valopisteet.

Viimeinen silaus on ohut kerros pelkkää emulsiota kuvan päälle. Sitten se saa kuivua vähintään kaksi viikkoa, jonka jälkeen öljyän sen.

Ikoni ja ihminen, ihminen ja ikoni. Kumpikin yhtä valmiita, tai yhtä keskeneräisiä. Ihminenkin on eräänlainen ikoni ja ikonin tavoin ihmisessäkin olisi aina jotain paranneltavaa ja viilattavaa. Mutta me kelpaamme myös ilman niitä parannuksia. Ja mistä sen tietää – joskus joku "parannus" voi tuntua idean tasolla hyvältä, mutta käytännössä se pilaa koko työn.

Väsyttää. Kaipaisin kunnon niska-hartia -hierontaa. Tämä viikko on ollut mullistava kokemus. Toisaalta olen helpottunut, kun se on ohi ja paluu normaaliin on edessä. Huomenna teen sen emulsiokuorrutuksen ja vien ikonin kotiin kuivumaan. Tässä kesäkuun aikana täytyy pistäytyä Akateemiseen kirjakauppaan ja etsiä purnukka, jonka kyljestä löytyvät sanat drying linseed oil.